Suoraan sisältöön
Etusivu
A A A

Malminkartanon juna-aseman maalauksen avoin haku on käynnissä

Malminkartanon juna-asema maalataan yhteisötaiteena lokakuussa 2017. Yksittäiset henkilöt tai kollektiivit voivat hakea yli 200-metrisen tunneliaseman maalaajiksi 25.8.2017 asti. Maalaukset toteutetaan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna 7.–8.10.2017.

Asematunnelin betoniseinään tehtiin vuonna 1982 Suomen ensimmäinen taiteellinen graffiti, joka sai synnyttyään suuren huomion. Malminkartanon asematunneli on ollut 2000-luvulla useamman vuoden betoninharmaa, mutta nyt katutaiteilijoilla on mahdollista jättää oma kädenjälkensä tähän katutaiteen kannalta tärkeään lentokenttäradan asemaan.

Aseman seinustoilla on tolppia kuuden metrin välein. Maalattavat pinnat jaetaan teoksille 12 metrin osissa, eli kaksi tolppien rajaamaa seinämää. Teosten enimmäiskorkeus on noin 2 metriä. Teosten tyylien kirjo saa ja voi olla hyvinkin laaja, ja katutaiteen erilaisia suuntauksia mukaileva. Tekijöitä toivotaan erityisesti aseman lähiseuduilta. Juna-asema on osa vilkasliikenteistä lentokenttärataa, joten turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

Hakemukset toimitetaan katutaidetoimisto Supaflylle niin, että ne ovat perillä viimeistään keskiviikkona 25.8.2017.
Lue tarkemmat osallistumisohjeet: katutaidehelsinki.fi > Projektit ja tapahtumat



JAA