School Action Dayn aikana on mahdollista kokeilla mm. erilaisia mailapelejä. Kuva: Akifoto oy

Lähes 4 000 lasta liikkuu Vantaan School Action Day -tapahtumassa

15.09.2017 13:02

Vantaan Myyrmäen urheilupuistossa ja sen lähialueilla järjestetään tiistaina 26. syyskuuta School Action Day -liikuntatapahtuma, johon osallistuu noin 3 800 koululaista Vantaalta, Espoosta ja Helsingistä. Liikunnallinen päivä starttaa aamuyhdeksältä, ja toimintaa riittää aina kello 15.45 asti.

Päivätapahtumassa 3.–9.-luokkalaiset lapset ja nuoret tutustuvat eri liikuntalajeihin yhteistyökumppaneiden toteuttamilla toimintapisteillä. Lajiliittoja, urheiluseuroja, oppilaitoksia ja yrityksiä on mukana noin 40 ja toimintapisteitä jopa sata.

Let’s #BeActive -School Action Day on osa Euroopan urheiluviikkoa, joka on Euroopan komission aloite liikunnan lisäämiseksi Euroopassa. Viikkoa vietetään 23.–30.9.2017. Urheiluviikon puitteissa järjestetään runsaasti tapahtumia ja tempauksia ympäri Euroopan.

Suomen kansallisissa tapahtumissa keskitytään peruskouluikäisiin lapsiin ja nuoriin. Suomen päätapahtumana Let’s #BeActive -School Action Day on yksi maanosan suurimmista koululaisten liikuntatapahtumista. Tapahtuma on myös osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Tapahtuman järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Vantaan, Helsingin ja Espoon kaupungit. Euroopan urheiluviikon yhteyspisteenä Suomessa toimii Opetushallitus.

Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat myös Erasmus+-ohjelma ja Liikkuva koulu.

Lajikokeiluja puolen tunnin annoksina
Liikuntaa on tarjolla laidasta laitaan, ja tutuiksi tulevat esimerkiksi erilaiset pallo- ja mailapelit, perinneleikit, skeittaus sekä kamppailulajit. Koululaiset pääsevät myös harjoittelemaan tanssikoreografiaa Kansallisbaletin ja Ballet Finlandin So You Think You Can Muuv -työpajassa.

Koululuokat kiertävät toimintapisteillä ja kokeilevat lajeja puoli tuntia kerrallaan mahdollisimman aktiivisesti.

"Koko tapahtuman suurimpana tavoitteena on lisätä lasten päivittäistä liikunnan määrää tunnilla", kertoo projektityöntekijä Jani Heinonen Vantaan liikuntapalveluista.

Lavalla Isac Elliot ja Kikattava Kakkiainen
Liikunnallinen päivä jatkuu Vantaan Energia Areenalla ja Myyrmäki-hallissa #BeActive-iltatapahtumassa, jossa esiintyvät lasten ja nuorten suosikit Isac Elliot sekä Kikattava Kakkiainen.

Kaikille avoin koko perheen tapahtuma on avoinna kello 17–20, ja luvassa on musiikkiesitysten lisäksi liikunnallista toimintaa ja lajiesittelyitä.

#BeActive-iltatapahtuma Facebookissa: facebook.com/events/1397781606935562

JAA