Kirjahyllyjä, joissa on kirjoja ja viherkasveja.

Kirjastojen hiilijalanjälki on mitattu ensimmäistä kertaa

Suurin kirjastojen hiilijalanjälkeä kasvattava tekijä on energiankulutus, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Kirjastojen päästöistä noin kaksi kolmasosaa aiheutuu toimitilojen lämmityksestä ja sähkönkulutuksesta. Kirjastoilla ei kuitenkaan ole päätösvaltaa esimerkiksi päästöttömän sähkön hankintaan, vaan siitä päättävät kunnat. Syksyllä 2020 tehtyyn tutkimukseen osallistui 13 erikokoista pilottikirjastoa ympäri Suomen. Helsingistä mukana oli Kallion kirjasto.

Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, kuinka suuri on kirjaston hiilijalanjälki, mistä tekijöistä se koostuu ja mitä eroja erikokoisilla kirjastoilla on. Energiankulutuksen lisäksi esimerkiksi aineiston elinkaarella, kierrolla ja muovituksella on vaikutuksensa hiilijalanjälkeen.

”Hankittaviin nidemääriin, aineiston muovitukseen ja poistokirjojen käsittelyyn voidaan vaikuttaa jokaisessa kirjastossa, mutta tutkimustulosten perusteella näillä teoilla kirjastot eivät voi merkittävästi vähentää hiilijalanjälkeään. Vastuu yleisten kirjastojen ympäristövaikutuksista jääkin suurelta osin isännöitsijöille, tilakeskuksille ja kuntapäättäjille”, sanoo tutkimuksen toteuttaneen Yleisten kirjastojen ympäristötietoisuus 2020-luvulle -hankkeen hankejohtaja Harri Sahavirta Helsingin kaupunginkirjastosta.

”Viesti kuntapäättäjille näin kunnallisvaalien alla onkin selvä: jos kunnan palveluiden ympäristövaikutuksia halutaan pienentää ja kansalliset hiilineutraaliustavoitteet aiotaan saavuttaa, on katse kiinnitettävä kunnan hallitsemien kiinteistöjen ja tekniikan kulutukseen ja kuntoon. Ne ovat merkittävässä roolissa hiilineutraaliuden tavoittelussa”, Sahavirta sanoo.

Yleisten kirjastojen hiilijalanjäljeksi vuonna 2019 saatiin 32 000 tonnia CO2- ekvivalenttia. Tulos saatiin käyttämällä pääosin mittaajakirjastojen laskelmista saatuja keskiarvoja sekä osin suoraan tilastotietoja ja päästökertoimia (kirjat ja e-kirjat). Mittaajakirjastojen hiilijalanjälkien keskiarvo vaihteli välillä 30–420 t CO2 e riippuen kirjaston koosta.

Hiilijalanjälkitutkimus on osa Yleisten kirjastojen ympäristötietoisuus 2020-luvulle -hanketta, jonka tarkoituksena on edistää kirjastojen ympäristötietoisuutta, hiilineutraaliutta ja jakamistaloutta.

Lisätietoa hankkeesta saa sen verkkosivuilta www.kirjastot.fi/vihreakirjasto.

Tutkimuksesta ja sen tuloksista kertova selvitys Kirjastot matkalla hiilineutraaliin jakamistalouteen on nyt julkaistu ja siihen voi tutustua hankkeen verkkosivuilla.

Hiilijalanjälkilaskelmat on toteuttanut hankkeen asiantuntijakumppani Positive Impact.