Kuvassa Uimastadionin lastenallas huputettu remonttia varten.

Suljetuissa Helsingin kirjastoissa, kulttuuritaloissa, liikuntapaikoissa ja museoissa kunnostetaan paikkoja

Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimipaikat ovat tällä hetkellä yleisöltä suljetut, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö työnteko asiakkaiden hyväksi ovien takana jatkuisi. Digitaalisten ja jalkautuvien palvelujen lisäksi monissa toimipaikoissa on paneuduttu sellaisiin tehtäviin, joita ei ole ollut kiireisen normaaliarjen keskellä mahdollista tehdä ja joiden toteuttamista asiakkaat varmasti arvostavat ovien jälleen avauduttua.

Uimahalleja ja muita liikuntapaikkoja kunnostetaan koronaepidemian aikana

Sisäliikuntapaikkojen ovien sulkeuduttua niissä aloitettiin välittömästi liikuntapaikkojen kunnostustyöt. Uima- ja sisäliikuntahalleissa on viimeiset viikot remontoitu ja tehty huoltotoimenpiteitä ripeällä tahdilla oman henkilöstön voimin. Muun muassa Pirkkolassa on saunoja paneloitu, laatoituksia, sosiaalitiloja ja kuntosalilaitteita korjattu ja seiniä maalattu. Myllypuron aluetiimin toimipaikoissa puolestaan on pesty, desinfioitu, siistitty ja kunnostettu paikkoja niin sisällä kuin ulkona. Laajempiin kunnostustöihin käytetään ulkopuolisia urakoitsijoita, ja ainakin vielä toimittajat ovat pystyneet tuottamaan palveluja. Suurin osa pakollisista kunnostustöistä saadaan tehtyä ennen kuin hallien ovet jälleen avautuvat asiakkaille.

Helsingin ulkoilualueet pidetään toistaiseksi normaaliin tapaan auki, eli reittejä ja lähiliikuntapaikkoja kunnostetaan sekä huolletaan. Jotta ulkoilu olisi turvallista kaikille, ohjeistamme ja muistutamme ulkoliikuntapaikoissamme opastekylteillä voimassa olevista suosituksista, joita kaikkien kodin ulkopuolella liikkuvien tulee noudattaa.

Kiinnioloaika käytetään hyväksi myös museoissa ja kulttuurikeskuksissa

Helsinginkaupunginmuseossa Aleksanterinkadulla tehdään näkyvä muutostyö, kun kaupunginmuseon museokauppa siirretään aulaan ja nykyinen museokauppatila muutetaan yleisötilaksi. Opasteita uusitaan, Lasten kaupunki- ja Valitut palat -näyttelyihin tehdään kunnostustöitä, ja Falkmanin siiven työpaja- ja kokoustilat kunnostetaan. Kaupunginmuseon neljännessä kerroksessa rakennetaan kiivaasti uutta Kaupunkiruokaa-näyttelyä, jotta se on valmis, kun ovet saa jälleen avata yleisölle. Myös Työväenasuntomuseota ja Ruiskumestarin taloa kunnostetaan ja ne ovat valmiina ottamaan kävijät vastaan heti, kun ovien avaaminen sallitaan. Museon sisältöjä työstetään jatkuvasti laajan yleisön käytettäväksi, vaikka omalta kotisohvalta käsin.

HAM Helsingin taidemuseossa monet toiminnot jatkuvat, vaikka näyttelytilat ovatkin suljettuna. Taidetta tuodaan monimuotoisesti kaupunkilaisten iloksi niin digitaalisten näyttelykierrosten kuin taidepajojenkin muodossa. Taideteoslainoja kuntotarkastetaan, teoksia dokumentoidaan ja niiden tietoja tallennetaan kokoelmanhallintajärjestelmään. Tulevia sijoitettavan taiteen teoksia puolestaan valmistellaan ja konservoidaan. Tennispalatsin museotiloissa valmistellaan ja rakennetaan tulevia näyttelyitä sekä huolletaan yleisötiloja.

Kaupungin kulttuurikeskuksissa tehdään nyt myös peruskorjauksia ja muun muassa ilmastoinnin puhdistustöitä. Vuotalon salin parkettilattiaa ja Malmitalon lasikattoa korjataan ja kaikissa taloissa suoritetaan tärkeitä esitystekniikan huoltotöitä.

Kirjastotilojakin siivotaan, järjestellään ja remontoidaan sulkuaikana

Vallilan kirjaston oli tarkoitus olla kesällä kiinni lattiaremontin takia, mutta remontti toteutetaan nyt, kun kirjastot ovat suljettuja. Myös keskustakirjasto Oodissa tehdään takuukorjauksia, kunnostetaan lattioita ja viimeistellään keskeneräisiä studiotiloja. Kaikissa kirjastoissa hoidetaan kokoelmaa poistamalla vanhaa ja kulunutta aineistoa.Syksyn uutuuksien valinta on käynnissä ja uusia kirjoja saapuu kokoelmiin odottamaan asiakkaita. Myös poikkeusolosuhteissa kirjastoammattilaiset palvelevat asiakkaita Helmet-chatissa, puhelimitse, sosiaalisessa mediassa sekä Kysy kirjastonhoitajalta -verkkopalvelussa. Kirjailijavierailuja ja satutunteja striimataan verkkoon ja e-kirjaston kokoelmaa kasvatetaan tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan.

Nuoriso-ohjaajat jalkautuvat asuinalueilla ja ovat entistä enemmän läsnä verkossa ja somessa

Nuorisotilojen ollessa suljettuina pääkaupunkiseudun kuntien nuorisopalvelut tekevät nyt työtä pääasiallisesti jalkautumalla alueellisesti ja yli pääkaupunkiseudun kuntarajojen sekä somen ja digitaalisten välineiden avulla. ”Nuoret voivat olla somen välityksellä yhteydessä suoraan nuoriso-ohjaajiin ja saada yksilöllistä tukea ja tietoa vallitsevasta tilanteesta. Tälle näyttää olevan aivan erityinen tarve. Esimerkiksi Helsingissä Malmin nuorisotyöyksikön työntekijät ovat saaneet viikon aikana nuorilta yli sata yhteydenottoa, joissa on paitsi vaihdettu kuulumisia tai pyydetty apuja etäkoulunkäynnin haasteisiin, myös purettu yksinäisyyttä, ahdistusta ja perhetilanteita sekä huolta omasta ja muiden terveydentilasta”, kertoo Helsingin nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka.

Vaikka uusia kanavia ja uudenlaista yhteydenpitoa nuoriin on otettu käyttöön pikavauhdilla, itse toimintoja ei ole laitettu uusiksi, vaan somessa on pyritty järjestämään saman tyyppistä toimintaa kuin nuorisotalon normiarjessakin. ”Esimerkiksi instagram-livelähetyksien avulla olemme järjestäneet kokkausiltoja, pelaamme bingoa ja aliasta tai ihan vain juttelemme ja hengailemme yhdessä. Toiminnot ovat sujuneet hyvin ja niille on selkeä tilaus. Parhaimmillaan livelähetyksillä on ollut kuutisenkymmentä seuraajaa”, iloitsee toiminnanjohtaja Minna Sirviö Malmin nuorisotyöyksiköstä.

Nuorisopalveluissa järjestetään myös suositun TikTok-sovelluksen avulla mm. tanssitunteja sekä nuorten keskuudessa suosittuja haastetehtäviä. Livestreamien avulla toteutetaan mm. kädentaitojen ja liikunnan ohjausta ja digitaalisissa kanavissa tarjotaan myös apua koulunkäyntiin. Digitaalisen nuorisotyön ohella myös jalkautuvaa nuorisotyötä tehdään tällä hetkellä normaalia tehostetummin, sillä mahdollisesti ulkona liikkuvien nuorten on tärkeää saada oikeaa tietoa vallitsevasta tilanteesta. 

Kuva: Helsingin kaupunki