Kuvassa Janna laulaa ja soittaa pianolla

Jannan ”Kiitos” on joulun 2020 virtuaalinen taidelahja

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toteuttaa yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimialan, Helsingin seurakuntien ja Setlementtiasuntojen kanssa jouluisen Taidelahja-tempauksen, jossa tavoitteena on tuoda iloa ja valoa iäkkäiden, yksinäisten, työttömien ja pienituloisten sekä jouluna työskentelevän hoitoalan henkilöstön jouluun. Ensimmäinen taidelahja jaettiin virtuaalisena 22.12. sosiaali- ja terveystoimialan sekä HUSin henkilöstöille.

Virtuaalisen taidelahjan esittää Janna. Sen ovat säveltäneet Aku Rannila ja Samuli Laiho. Sanoituksesta vastaa Saara Törmä. Laulun nimi on "Kiitos". Laulu löytyy myös 23.12. Lähtien Helsinki-kanavalta.

"Joulun aika on kiittämisen ja kiitollisuuden aikaa. Musiikki ja taide parantavat ja kannattelevat meitä niin ilossa, epävarmuudessa kuin surussakin. Ensimmäisellä taidelahjalla haluamme osoittaa kiitollisuutemme terveyden ja hoitoalan ammattilaisille. Kappaleessa Janna muistuttaa, että myös meitä muita hoitavat tarvitsevat lämpöä ja hoivaa", kertoo kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio.

Taidelahja-konsepti on tuttu Helsingin Juhlaviikoilta, jossa viime kesänä kaupunkilaiset saivat lahjoittaa yllätyksenä taidelahjoja nimeämilleen tahoille. Tällä kertaa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala, Helsingin seurakunnat ja Setlementtiasunnot valitsevat lahjojen saajat. Taidelahjoja viedään kohdennetusti yksittäisille kotihoidon asiakkaille​, seniorikeskusten ja palvelutalojen pihoille​, hautausmaille sekä Setlementtiasuntojen asiakkaille. Lisäksi jouluna työvuorossa olevaa hoitohenkilöstöä muistetaan virtuaalisella musiikkitervehdyksellä ja kiitoksella.

Sekä vuodenaika että koronarajoitukset asettavat omat ehtonsa jouluna 2020 jaettaville taidelahjoille. Lahjojen antaminen toteutetaan viranomaisohjeiden mukaisesti turvaväleillä ulkona. ​Mukana on Jannan lisäksi kaiken kaikkiaan noin 20 taiteilijaa, suurin osa muusikkoja. Mukana on myös viittomakielisiä taiteilijoita​.

Lahja tulee lahjan saajalle tai saajille yllätyksenä. Jokaisessa kohteessa vastaanottaja (hoitaja, henkilökunta, lahjansaajan omainen yms.), joka takaa turvallisen kokemuksen taiteilijalle sekä lahjan saajalle.​ Lahjoja jaetaan 22.12., 24.12. ja 25.12.2020 ​

Taidelahjat toteuttavat yhteistyössä Helsingin kaupunki, Helsingin seurakunnat ja Setlementtiasunnot.