Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen tiivistävät yhteistyötä jalkautuvassa nuorisotyössä

Pääkaupunkiseudun kunnat ovat tiivistäneet yhteistyötä jalkautuvassa nuorisotyössä. Nuoria ohjeistetaan pysymään kotona ja välttämään kokoontumista, ja valtaosa nuorista on näin toiminutkin. Jalkautuvalle nuorisotyölle on silti vallitsevassa tilanteessa aivan erityinen tarve, sillä nuoret tarvitsevat tukea ja tietoa.

Kaikkien nuorille suunnattujen harrastus- ja vapaa-ajantoimintojen sekä koulujen ollessa suljettuina nuorten sosiaalinen toimintaympäristö on supistunut. Mahdollisesti ulkona liikkuvien nuorten on tärkeää saada oikeaa tietoa vallitsevasta tilanteesta.

Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen tekevät jalkautuvaa nuorisotyötä sekä alueellisesti omilla alueillaan, että tiiviissä yhteistyössä, jota koordinoi Nuorisotyö raiteilla -hanke. NTR-nuorisotyöntekijäparit liikkuvat mm. pääkaupunkiseudun junissa ja radanvarren kohtauspaikoissa.

”Nuorisotyö on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Olemme käytännössä ainoa toimija nuorten vapaa-ajassa ja siksi kaikki meidän uudelleen muokatut nuorisotyön muodot ovat tärkeitä nuorille. Erityisen tärkeää on kohdata nuoria siellä missä he ulkona liikkuvat. Jalkautuvalle nuorisotyölle on nyt erityinen tilaus ja sen tekijät nauttivat nyt erityistä arvostusta nuorten ja myös huoltajien, kuntalaisten, päättäjien ja muiden viranomaisten taholta,” sanoo Vantaan nuorisopalvelujen vs. johtaja Pekka Mäkelä.

Kunnat toimivat tiiviissä yhteistyössä poliisin kanssa sekä muodostavat kuvaa siitä, miten tilanne koetaan nuorten piirissä. Yhteistyötä tehdään lisäksi mm. Aseman Lapset ry:n kanssa. Nuorisotyössä seurataan tiivistin valtionhallinnon linjauksia ja toimitaan niiden mukaisesti. Jalkautuvassa nuorisotyössä noudatetaan suositeltuja turvaetäisyyksiä ja huolehditaan mm. käsihygieniasta ohjeiden mukaisesti.

Jalkautuva nuorisotyö on nuorisotyöntekijöiden jalkautumista kaduille ja asuinalueille sekä muille julkisille ja puolijulkisille paikoille, kuten asemille ja kauppakeskuksiin. Nuorisotyöntekijät ottavat keskustelukontaktia nuoriin ja pyrkivät toiminnallaan nuorten hyvinvoinnin turvaamiseen, yhteisymmärryksen lisäämiseen ja yleisen turvallisuuden tunteen parantamiseen. Erilaisin nuorisotyöllisin keinoin voidaan tarvittaessa pyrkiä myös vaikuttamaan nuorten käyttäytymiseen. Nuorisotyö ei kuitenkaan toimi järjestyksenvalvojana tai joukkojen hajottajana, vaan toimii edelleenkin nuoria varten.

Nuorisotyöntekijät on valtioneuvoston toimesta määritelty yhteiskunnan kannalta kriittisellä alalla toimivaksi henkilöstöksi.

Lisätiedot:

Mikko Vatka
Nuorisoasiainjohtaja, Helsingin kaupunki
mikko.vatka@hel.fi
p. 0406791606

Pekka Mäkelä
Nuorisopalvelujen vs. johtaja, Vantaan kaupunki
pekka.makela@vantaa.fi,
p. 0400 773282

Merja Nordling
Nuorisopalvelupäällikkö, Espoon kaupunki
merja.nordling@espoo.fi
p. 043 824 7060

Anders Lindholm-Ahlefelt
Kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö, Kauniaisten kaupunki
anders.lindholm-ahlefelt@kauniainen.fi
p. 050 366 4251

Kuva: Helsinki Marketing / Kuvatoimisto Kuvio Oy

JAA