Keskustakirjasto Oodin edustalla Kansalaistorilla kävelee ihmisiä.

Kaupunginkirjaston palvelut normalisoituvat 1.6. alkaen – kesällä pääsee myös viikonloppuisin kirjastoon

Helsingin kaupunginkirjaston palvelut saadaan 1. kesäkuuta alkaen käyttöön miltei normaalisti. Kirjastoissa voi jälleen peruspalvelujen eli lainaamisen, palauttamisen ja varausten noudon lisäksi käyttää asiakastietokoneita, tulostaa, kopioida ja skannata, lukea lehtiä, tehdä töitä, opiskella sekä varata osoitteesta varaamo.hel.fi käyttöönsä erilaisia kokous- ja ryhmätyötiloja ja laitteita. Kesäaukioloajat ovat voimassa Helsingin kirjastoissa 1.6.–9.8. Aiempaa useammassa kirjastossa eri puolilla Helsinkiä voi asioida myös kesäviikonloppuisin.

Osa kirjastojen palveluista, tiloista ja laitteista on vielä toistaiseksi käytössä rajoitetusti tai kokonaan pois käytöstä. Esimerkiksi varattavien tilojen täyttöaste pidetään noin 50 prosentissa normaaliaikaan verrattuna. Näin ollen kymmenen hengen kokoushuoneeseen voi tulla viisi asiakasta. Osa tiloista pidetään vielä suljettuna. Käytössä olevat palvelut ja laitteet vaihtelevat kirjastoittain, joten ne kannattaa tarkistaa omasta lähikirjastosta tai kirjaston internetsivuilta osoitteesta www.helmet.fi/kirjastot.Yleisesti ottaen käytössä eivät ole huokoista materiaalia olevat esineet, kuten kuulokkeet, VR-lasit ja lelut.

Käytössä olevien asiakastietokoneiden sekä lukusalien ja muiden tilojen istumapaikkojen määrää on harvennettu. Näin varmistetaan, että THL:n suosittelema 1–2 metrin turvaväli kirjastotiloissa säilyy. Tarvittaessa henkilökunta voi rajoittaa kirjastojen tiloissa olevien asiakkaiden määrää. Asioinnissa suositaan edelleen itsepalvelua ja lainaus- ja palautusautomaattien käyttöä. Lähikontaktia vaativat opastustilanteet toteutetaan turvavälit huomioiden ja mahdollisimman ripeästi. Käteistä rahaa vastaanotetaan vain osassa Helsingin kirjastoja ja asiakkaiden toivotaan suosivan maksamista kortilla. Siivousta lisätään kaikissa Helsingin kirjastoissa Työterveyslaitoksen ohjeistuksen mukaisesti.

Kirjastoon kesällä myös viikonloppuisin

Tänä kesänä kirjastoon pääsee myös viikonloppuisin useammassa kaupunginosassa kuin aiemmin. Helsingin kirjastojen kesäaukioloajat ovat voimassa 1.6.–9.8. Sunnuntaisin ovat keskustakirjasto Oodin lisäksi avoinna Malmin, Pitäjänmäen, Roihuvuoren, Töölön ja Vallilan kirjastot.

Osa Helsingin kirjastoista varaa myös kesällä tunnin tai kaksi aukioloajastaan erityisesti riskiryhmien asiointia varten. Riskiryhmien asiointiajat vaihtelevat kirjastokohtaisesti sen mukaan, milloin kussakin kirjastossa on rauhallisinta. Riskiryhmän asiointiaika ja kesän aukioloajat kannattaa tarkistaa omasta lähikirjastosta tai kirjaston internetsivuilta osoitteesta www.helmet.fi/kirjastot.

Kirjastoauton iltareitit ovat juhannuksesta alkaen viisi viikkoa tauolla. Kirjastoauton voi bongata kesällä yllättävistä paikoista esimerkiksi leikkipuistoista, uimarannoilta, puistoista ja toreilta. Kaikki toiminta on pop up -tyyppistä, eikä kirjastoautoon pääse vielä sisälle, vaan asiointi hoidetaan kioskimaisesti ulkona. Kirjastoautolla on mukanaan kirjoja, pihapelejä, tuoleja ja pöytiä sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntijoita.

Tiloja remontoidaan ja tapahtumia striimataan verkkoon

Helsingin kirjastoissa toteutetaan suunniteltuja remontteja kesällä. Viikin kirjasto suljetaan 1.6. kirjastorakennuksen remontin vuoksi. Kirjaston osalta remontti kestää noin vuoden. Remonttivuoden ajan Viikin alueen asiakkaita ja yliopiston opiskelijoita palvelee kaupunginkirjaston ja kampuskirjaston yhteinen Pop-up Kirjasto, joka avataan maanantaina 22.6. kirjastorakennuksen 4. kerroksessa. Rikhardinkadun kirjasto on suljettuna remontin vuoksi 19.6.–31.7. Etelä-Haagan kirjastoon on tulossa kesällä pienempi remontti, joka ei sulje koko kirjastoa, mutta saattaa vaikuttaa aukioloaikoihin. Arabianrannan kirjaston laajennus aloitetaan kesällä. Laajennustyö vaikuttaa aukioloaikoihin ja työn aloitusajankohta selviää myöhemmin.

Kirjastojen tapahtumien striimaukset Helsinki-kanavalle jatkuvat myös kesäkuussa. Tulevat striimaukset voi tarkistaa osoitteesta www.helmet.fi/kirjastohelsinkilive. Kirjastojen normaalit tapahtumat kuten satutuokiot, lukupiirit ja kirjailijavierailut käynnistyvät jälleen elokuussa. Myös striimauksia jatketaan syksyllä.

Riskiryhmille suunnattu Kesälukemista kotiovelle -kampanja toteutetaan kesäkuussa. Kampanjan aikana kootaan kirjaston hyväkuntoista poistoaineistoa lukupaketeiksi. Osan paketeista voivat läheiset noutaa kampanjassa mukana olevista kirjastoista ja osa viedään suoraan kotiovelle asti yhteistyössä Helsinki-avun kanssa. Jakelu on suunniteltu turvallisuus edellä. Kaikki lukupaketit pakataan käsineet kädessä ja suljetaan valmiiksi kirjastossa. Lukupaketit koostuvat yllätyskirjoista eikä kirjoja tarvitse palauttaa.

Lue lisää kirjastoasioinnista Helmet-kirjastoissa 1.6. alkaen.

Kuva: Kuvatoimisto Kuvio