Helsingin nuorisoneuvoston vaalit starttaavat 8.11. – nuorten vaaliteemoissa nousevat esiin mm. tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Helsingin nuorisoneuvoston vaalien äänestys alkaa maanantaina 8.11. Äänioikeutettuja nuoria on Helsingissä yhteensä yli 28 000. Uudet nuorisovaltuutetut valitaan 1.1.2022 alkavalle kaksivuotiskaudelle.

Helsingissä ehdolle on asettunut kaikkiaan 74 nuorta. Määrä on enemmän kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2019, mikä kertoo siitä, että nuorten kiinnostus vaikuttamistoimintaan on edelleen nousussa. Vaaleissa voivat äänestää kaikki v. 2004-2008 syntyneet Helsingissä asuvat nuoret. Äänestysikäisiä on kaikkiaan 28 538.

Aikaisempaa useampi nuori on tuonut vaaliteemoissaan esiin tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen sekä nuorten mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi nuorten vaaliteemoissa korostuvat edellisten vuosien tapaan ilmastonmuutos ja muut ympäristöasiat sekä turvallinen ja yhdenvertainen elin- ja kouluympäristö. Myös kesätyömahdollisuudet, julkinen liikenne ja kouluruoka ovat nuorisovaaleissa toistuvia teemoja.

Helsinkiläiset nuoret voivat äänestää tuttuun tapaan kouluilla ja nuorisotaloilla. Uutuutena on koko vaalien ajan keskustakirjasto Oodin aulassa sijaitseva äänestyspiste, joka on avoinna 8.–26.11. joka päivä klo 16–19.

Nuorisovaneuvosto on kuntalain edellyttämiä nuorten vaikuttamiselimiä. Se on poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmä, joka toimii omassa kunnassaan ajamassa paikallisten nuorten etuja.

Tarkemmat tiedot vaaleista löytyvät seuraavasti:

Äänestys käynnissä 8.–26.11.
Lisätiedot: nuorten.helsinki/vaalit
Vaalikone: https://survey.zef.fi/413d7zjx/index.html
Tulokset: julkistetaan 8.12. RuutiGaalassa klo 18 alkaen ja nuorten.helsinki-sivustolla n. klo 21. RuutiGaala striimataan suorana helsinkikanavalle 8.12. klo 18 alkaen.

Uutinen on julkaistu 5.11. ja sitä on päivitetty 8.11.