Lippahattupäinen mies kävelee ja soittaa viulua keskustan kadulla.

Helsingin kulttuurikesä ennätyksellisen runsas – koronapalautumisrahalla töitä sadoille taiteilijoille

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan saama koronapalautumisraha mahdollisti ennätyksellisen tapahtumarikkaan kulttuuritarjonnan kuluneena kesänä Helsingissä. Monipuolisen tapahtumallisuuden myötä pystyttiin myös työllistämään suuri määrä kulttuuritoimijoita, joita pitkä pandemia-aika ja siihen liittyneet rajoitustoimet ovat kurittaneet. Kaupunkilaiset ja Helsingissä vierailleet turistit pääsivät nauttimaan sankoin joukoin eri puolilla kaupunkia järjestetyistä elämyksistä, joista suurin osa oli maksuttomia.

Kulttuurin ja vapaa-ajan koronapalautumisrahoituksen myötä tämän kesän tapahtumatarjonta niin keskustassa kuin kulttuurikeskuksissa oli runsaampaa ja monimuotoisempaa kuin koskaan ennen. Espan lavan, kulttuurikeskusten pihojen ja keskustan katujen tapahtumat houkuttelivat paikalle kymmeniä tuhansia kaupunkilaisia ja turisteja. Pelkästään Espan lavan tapahtumat keräsivät kesän aikana lähes 100 000 kävijää.

Kesäpihat ja Espan lava tulvillaan tapahtumia

Kulttuurikeskusten kesäpihoilla ja Espan lavalla järjestettiin kesän aikana kaikkiaan yli 300 tapahtumaa. Perinteiset Espan lavan tapahtumat käynnistyivät toukokuun puolivälin jälkeen, ja ne jatkuivat syyskuun ensimmäiseen viikonloppuun saakka. Yhteensä Espan lavalla nähtiin kesän aikana noin 130 eri esiintyjää. Katsojat ja kuulijat pääsivät nauttimaan mm. musiikkiesityksistä, tanssista, sirkustempuista ja stand up -esityksistä. 19. toukokuuta vietettyjä avajaisia tähdittivät muun muassa Maria Ylipää ja Emma Salokoski. Uuden kotimaisen kansanmusiikin kaupunkifestivaali Etno-Espa käynnistyi 1. elokuuta, kun lavalle nousi maailmankuulu kansanmusiikkiyhtye Värttinä.

Kulttuurikeskusten kesäpihojen ohjelmassa oli muun muassa musiikkikeikkoja, kaupunkiviljelyä, tanssituokioita, Open Stage -iltoja ja teatteria. Koronapalautumisrahalla tuotettiin esimerkiksi Ala-Malmin tapahtumapuisto, jossa taide ja kulttuuri tuotiin kaupunkiuudistusalueelle kaikkien helsinkiläisten saataville, Maunula-talon Kesäaukion tapahtumakokonaisuus sekä elokuussa Kannelmäessä nähdyt Kanneltalon 30-vuotissynttärijhlat. Kesän koronpalautumisrahalla tuotetuissa tapahtumissa esiintyi noin 480 taiteilijaa.

Elävät kadut ja ratikkataidetapahtuma työllistivät yli 100 taitelijaa

Helsingin Elävät kadut -tapahtumakokonaisuus levittäytyi Helsingin keskustassa kesä−elokuussa Kauppatorin Helsinki Biennaali -paviljonkiin, Töölönlahden Makasiinipuistoon, Kansallismuseon kesäpihalle, Espan lavalle sekä kaupungin Kesäkaduille Designmuseon edustalle. Lisäksi keskustaa elävöitti arkeen paluun ja koulujen alun kunniaksi 11. elokuuta järjestetty tapahtuma, jossa raitiovaunu- ja metropysäkkien ympäristöt ja Helsingin päärautatieasema muuntautuivat esityslavoiksi, keikkapaikoiksi ja katuteattereiksi ohikulkijoiden iloksi. Elävät Kadut ja ratikkataidetapahtuma toivat töitä noin 110 taiteilijalle.

”Koronapalautumisrahalla toteutetut kesän ohjelmanumerot tukivat kulttuuritoimijoita, houkuttelivat kaupunkilaisia jälleen kulttuurin pariin ja elävöittivät keskustaa. Rahoituksen avulla panostamme kaikkien helsinkiläisten ja kaupungissa vierailevien viihtymiseen ja yhdessäoloon, kun pandemiarajoitukset ovat vihdoin poistuneet. Rikas tapahtumatarjonta on myös keino huolehtia kulttuurikentän palautumisesta poikkeuksellisen ajanjakson jälkeen”, sanoo kulttuurin ja vapaa-ajan vs. toimialajohtaja Laura Aalto.

Mikroavustusten turvin loihdittiin pikkutapahtumia

Suoraan helsinkiläisille taiteen ja kulttuurin tekijöille myönnettiin lisäksi 250 000 euroa uudenlaisina mikroavustuksina pandemian jälkeiseen palautumiseen. Avustuksella toteutettiin edellisten tapahtumien lisäksi lähes 300 pienimuotoista taide- ja kulttuuritapahtumaa, jotka olivat kaikille avoimia ja maksuttomia. Kaupunkilaille oli tarjolla muun muassa gramofonitanssit Baanalla, georgialainen pöytälaulutapahtuma Teurastamolla sekä pohjalaislauluja ja nukketeatteria kiertävänä polkupyöräteatterina Kalliossa.

Lue lisää: Kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin kahdeksan miljoonan euron koronatoipumisraha >>

Helsingin keskustassa on järjestetty kesän aikana ennätysmäärä tapahtumia ja elämyksiä kaupunkilaisille. Kuva Aki Rask.