Sosiaalikeskus Satama Kyläsaaressa. Kuva: Jussi Jänis

Helsingin kaupunginmuseo kerää aineistoa 2000-luvun DIY-musiikkiskenejä esittelevään näyttelyyn

Helsingin kaupunginmuseoon avautuu marraskuussa 2020 näyttely Helsingin 2000-luvun omaehtoisesta DIY (tee se itse) -musiikkiskeneistä. Kaupunginmuseo ja Musiikkiarkisto toteuttavat syksyllä 2019 aineistonkeruun helsinkiläisen ruohonjuuritason epämuodollisista ja epäkaupallisista musiikin tekemisen ja esittämisen paikoista ja DIY-musiikkipiirien elinvoimaisista rihmastoista.

Kyselyllä kartoitetaan muistitietoa sekä tietoa näyttelyä varten lainattavissa olevasta audiovisuaalisesta aineistosta, esineistöstä ja muusta aiheeseen liittyvästä materiaalista. Kyselyyn voivat vastata niin esityspaikkojen ylläpitäjät, tapahtumajärjestäjät, esiintyjät kuin yleisökin. Aineistonkeruun aikahaarukka on koko 2000-luku Lepakon purkamisesta nykyhetkeen ja sen kohteena on kaikki DIY-musiikin alle miellettävä ruohonjuuritason musiikkitoiminta genreen katsomatta. Aiheesta ja aikakaudesta ei aikaisemmin ole koottu näyttelyä. 

DIY-musiikkitapahtumia järjestetään usein epätavanomaisissa paikoissa: kaupungin laidoilla, vallatuissa taloissa, ulkoilmassa. Omaehtoisissa tiloissa kuten Vuoritalossa, Konttiaukiolla tai Vadelmassa eri skenet ovat voineet edistää genrejen uusimpia virtauksia ilman rahaan tai suosioon liittyviä paineita.

Helsingin kaupunginmuseon näyttely nostaa pääkaupungin verevän ja elinvoimaisen DIY-musiikkikulttuurin ansaitsemaansa valokeilaan ja tuo marginaalit kaupungin laidoilta, squateista ja joutomailta suuren yleisön koettaviksi, kuunneltaviksi ja katseltavaksi.

Kerätty aineisto tallennetaan Musiikkiarkistoon. Kyselyn vastausaika on 3.9.–30.11.2019.

Linkki kyselyyn 


JAA