Näkymä paviljongin tulevalle rakennuspaikalle, Marjukka Haavisto

Vesalanpuiston kylkeen päiväkotipaviljonki

Kiiliänkuja 3:n yleisten alueiden tontille rakennetaan kaksikerroksinen päiväkotipaviljonki, jonka ensimmäiset käyttäjät ovat päiväkoti Tunturi ja leikkipuisto Mellunmäki. Tavoitteena on rakentaa tontille myös koulupaviljonkeja vuonna 2024.

Rakentamisen on suunniteltu alkavan kesällä 2022 ja tilojen arvioidaan valmistuvan vuodenvaihteessa 2022–2023.

Paviljonki rakennetaan väliaikaiseen käyttöön. Se on suunniteltu väistötilaksi alueen usealle päiväkodille, joiden omia tiloja joko korjataan tai uudistetaan.

Rakentamisen yhteydessä joudutaan valitettavasti kaatamaan joitakin puita. Turhaa puiden kaatamista pyritään välttämään.

Tontille myös koulujen väliaikaiset tilat 2024

Kiiliänkujan tontille on tarkoitus rakentaa myös väliaikaista koulutilaa, joka valmistuisi arviolta vuonna 2024. Tiloja tarvitaan, koska lähialueen koulujen omat tilat poistuvat käytöstä perusparantamisen, laajentamisen tai korvaavan uudisrakennuksen rakentamisen ajaksi. Paviljongin rakentamisen aikataulu varmistuu myöhemmin.

Alustava sijainti; Arkkitehtitoimisto Rauhalammi Oy

Kuva: Kiiliänkujan päiväkotipaviljonki suunnitellaan sijoitettavaksi nykyisen hiekkakentän paikalle. Kulku päiväkodille on suunniteltu Kiiliänkujan puolelle. Sijainti varmistuu rakennusluvan yhteydessä. Arkkitehtitoimisto Rauhalammi Oy.

Päiväkoti Tunturille uudet tilat arviolta kesällä 2024

Päiväkoti Tunturille on suunnitteilla korvaava uusi rakennus sen nykyisen rakennuksen tontille Korvatunturintie 7:ään. Uudet tilat on suunniteltu noin 150 lapselle. Uudisrakennuksen myötä päiväkoti saa terveelliset ja turvalliset, nykyaikaiseen päiväkotitoimintaan sopivat tilat. Tiloja tarjotaan myös vapaa-ajantoimintaan iltaisin ja viikonloppuisin. Uuden rakennuksen rakentaminen on aikataulutettu vuosille 2023 ja 2024. Aikataulu tarkentuu, kun hankkeelle saadaan toteuttaja.

Leikkipuisto Mellunmäki saamassa uudet tilat

Helsingin kaupunki suunnittelee Leikkipuisto Mellunmäelle uutta leikkipuistorakennusta tutulle tontille osoitteeseen Pyhätunturintie 2.

Leikkipuiston nykyisen rakennuksen purkaminen alkaa arviolta vuodenvaihteessa 2022–2023. Jos tässä aikataulussa pysytään, uudet tilat olisivat valmiit käyttöön otettaviksi arviolta kesällä 2023. Rakentamisen aikataulu varmistuu myöhemmin. Hankesuunnitelma on hyväksytty 19.5.2022.

Pääkuva ylhäällä: Näkymä Tuukkalantieltä Kiiliänkujan tontille huhtikuussa 2022. Haavisto Marjukka.