Stansvikin virkistysalueella rakennetaan reittejä.

Stansvikin virkistysalueella rakennetaan reittejä

Helsingin kaupunki on aloittamassa syyskuussa 2021 kulkureittien rakennustyöt Kruunuvuorenrannassa Stansvikin virkistys- ja puistoalueella. Reittien rakentaminen on ensimmäinen askel alueen puistosuunnitelman toteutuksessa. Tulevina vuosina alueella tähdätään arvokkaan kartanomiljöön kunnostamiseen monipuoliset luontoarvot huomioiden.

Stansvikin kartanoa ympäröivä puisto- ja viheralue on yksi Laajasalon ja uuden Kruunuvuorenrannan asuinalueen merkittävimmistä virkistysalueista. Alueelle on laadittu puistosuunnitelma historiallisen kartanomiljöön vaalimiseksi ja säilyttämiseksi. Samalla valmistaudutaan alueen kasvavaan virkistyskäyttöön kehittämällä jalankulun ja pyöräilyn reitistöä sekä pysäköintijärjestelyjä.

Kunnostustöitä ja uusia kävely- ja pyöräilyreittejä

Nyt aloitettavassa urakassa kunnostetaan nykyinen Stansvikintie, joka routii paikoitellen kevättalvisin. Lisäksi rakennetaan kolme uutta kävely- ja pyöräilyreittiä – Stansvikinpolku, Thelninginpolku ja Vanhakylänreitti – ja kunnostetaan Vanhakylän keskellä olevan polun pintaa.

Myös pysäköintijärjestelyjä uudistetaan. Stansvikintien yhteyteen rakennetaan uusi pysäköintipaikka Thelninginpolun lähelle. Lisäksi Stansvikintien nykyistä, itäpuolista pysäköintialuetta uudistetaan, ja sen yhteyteen rakennetaan ajoneuvojen kääntöpaikka.

Vanhakylän kesämaja-alueen nykyinen pysäköintialue poistetaan käytöstä, ja Stansvikintien eteläpäässä sallitaan jatkossa vain huoltoajo. Muutoksella pyritään vahvistamaan kartanopuiston ydinalueen viihtyisyyttä ja suojelemaan 1860-luvulla istutettua Knut Felixin tammikujaa ajoneuvoliikenteen aiheuttamilta vaurioilta.


Stansvikin urakka-alueen kartta.

Rakentaminen kestää hieman yli vuoden

Rakentaminen aloitetaan uusien reittien kohdalla puunkaatotöillä 20. syyskuuta alkavalla viikolla. Reittien sovittamisessa maastoon on pyritty säästämään mahdollisimman paljon puustoa. Stansvikintien kunnostamisessa säilytetään kaikki sen varrella kasvavat vanhimmat, 1800-luvulta peräisin olevat tammet. Urakka-alueen vanhimmille tammille ja eräille muille kookkaille puille tehdään kasvutilaa poistamalla niiden ympäriltä vesakkoa ja pienempiä puita.

Suunnitelma kaadettavista puista sisältyy alueen puistosuunnitelmaan, jota toteutetaan erikseen määritellyllä urakka-alueella (kuva yllä).

Tavoitteena on, että urakka valmistuu vuoden 2022 lopussa. Urakoitsijana toimii Stara.

Töiden aikataulutuksessa on otettu huomioon lintujen, sammakoiden ja lepakoiden lisääntymiskaudet ja kesäasumisen pääsesongin ajankohta. Eniten häiriötä aiheuttavissa töissä pidetään tauko kesällä 2022.

Stansvikintien kunnostaminen ja Stansvikinpolun rakentaminen saattaa aiheuttaa katkoja ja häiriötä alueella liikkumiseen tulevan talvikauden aikana. Turvalliset kulkutiet on opastettu maastossa kyltein.

Kesämaja-alueen huoltoliikenne sallitaan reiteillä

Stansvikin virkistysalueella aloitettavat työt perustuvat vuonna 2019 hyväksyttyihin ja tänä kesänä lainvoimaisiksi tulleisiin katu- ja puistosuunnitelmiin.

Uusi Stansvikinpolku tulee noudattelemaan vanhaa tienpohjaa, joka jo nykyisin kulkee metsäpolkuna Koirasaarentieltä etelään. Thelninginpolku ja Vanhakylänreitti ovat kokonaan uusia reittejä. Thelninginpolku toteutetaan nykyisen kannaksen viereen painopenkereenä, jotta vanha tervaleppäkannas ja lepakoille tärkeä puustoinen yhteys säilyvät.

Urakassa Stansvikintie säilyy nykyisen levyisenä ja hiekkapintaisena. Kaikki uudet reitit ovat hiekkapintaisia ja leveydeltään noin kolmemetrisiä, jotta pyöräily ja jalankulku on turvallista, ja jotta tarvittaessa myös huolto- ja pelastusajo onnistuu niiden kautta. Tulevaisuudessa Tahvonlahden yli on tarkoitus rakentaa silta, jolloin nyt rakennettava Thelninginpolku toimii reittinä muun muassa Stansvikinkallion asuinalueelta Yliskylään kulkeville koululaisille.

Kävely- ja pyöräilyreitit sekä pysäköintipaikat valaistaan siten, että valaisimet syttyvät, kun alueella liikutaan. Reiteillä valaistus sammutetaan kokonaan kesäkaudella lepakoiden vuoksi.

Uudet reitit varataan kävelijöille ja pyöräilijöille, mutta Thelninginpolulla ja Vanhankylänreitillä sallitaan myös Vanhakylän kesämaja-alueen huoltoliikenne.

Stansvikin alueen suunnittelu jatkuu

Stansvikin virkistysalueet sijoittuvat Stansvikin kartanon ympäristöön. Kyseessä on kulttuurihistoriallisesti, maisemallisesti ja luontoarvoiltaan merkittävä puisto- ja luontoalue, jonka vanhimmat rakennukset ja puutarhat ovat peräisin 1800-luvulta. Puistosuunnittelun lähtökohtana on ollut kartanomiljööseen liittyvien arvojen vaaliminen ja yhteensovittaminen alueen monipuolisten luontoarvojen kanssa.

Urakka-alueen ulkopuolisille osille tullaan laatimaan hoito- ja kehittämissuunnitelma, jossa määritellään puistosuunnitelmaa tarkemmin, millaisia töitä alueella tehdään 2020-luvulla. Asukkaille tiedotetaan suunnitteluun liittyvistä osallistumismahdollisuuksista tulevana talvena.

Tarkoituksena ei ole kartanopuiston restaurointi edustuspuistoksi, vaan puiston historiallisten piirteiden säilyttäminen ja palauttaminen luontoarvot huomioon ottaen. Stansvikin luonto on monipuolista, ja alueella elää harvinaisia ja uhanalaisia lajeja.

Kartanon eteläpuolella sijaitseva Tahvonlahdenniemi rauhoitetaan Tahvonlahdenharjun luonnonsuojelualueeksi, josta on jo valmistunut erillinen suunnitelma.

Virkistys- ja puistoalueiden länsipuolelle on suunnitteilla Stansvikinkallion asuinalue, jonka asemakaava on tullut lainvoimaiseksi vuonna 2020. Asuinalueen katusuunnittelu on alkamassa ja myös siitä voi antaa palautetta tulevana talvena. Asuinalueen rakentamisen alkaessa nykyinen Uusikylän kesämaja-alue lakkautetaan ja vastaava määrä kesämajapaikkoja lisätään osaksi nykyistä Vanhakylän kesämaja-aluetta.

Lisätietoja:

Uutisen kuva: Vanhojen tammien reunustama Stansvikintie kunnostetaan. © Helsingin kaupunkiympäristön toimiala