Rantatalkooporukka keräämässä roskia Lapinlahdessa toukokuussa 2019.

Helsinki aikoo hillitä roskaantumista

Helsingin kaupunki on laatinut toimenpideohjelman, jolla pyritään vähentämään roskaamista ja roskan määrää kaupungissa vuosina 2022−2025.

Kaupungin tavoitteena on lisätä tietoisuutta roskaantumisesta ja sen aiheuttamista ympäristö- ja terveyshaitoista, tehostaa jätehuollon toimivuutta sekä ohjata roskaantumisen hillitsemiseksi tehtävää työtä.

Ohjelmaan valittiin 17 käytännön läheistä toimenpidettä, joista viisi on useita vuosia kestäviä kärkihankkeita. Toimenpiteet liittyvät kolmeen teemaan: viestintä, yleisten alueiden kunnossapito ja rakentaminen.

Roskaantuminen aiheuttaa haittaa ympäristölle, vähentää kaupunkialueiden viihtyisyyttä ja terveellisyyttä sekä vaikuttaa kielteisesti kaupunkikuvaan. Lisäksi roskaantuminen aiheuttaa Helsingin kaupungille vuosittain yli 11 miljoonan puhtaanapitokustannukset.

Roskaantumista aiheuttaa esimerkiksi asukkaiden ympäristöön jättämät roskat, hulevesien riittämätön puhdistus, viemärien ylivuodot, yhdyskuntajätteen dumppaus, kadulta poistetun lumen varastointi ja hävitys, tupakantumpeille ja muille roskille tarkoitettujen roska-astioiden riittämättömyys sekä rakennus- ja purkutyömailta tuulen mukana leviävät roskat.

Helsingin kaupunkistrategian (2021–2025) yksi tavoite on toimiva ja kaunis kaupunki. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että viihtyisän kaupungin perusedellytykset, kuten puistojen ja katujen siisteys, on toteutuisi kaikkialla Helsingissä.

”Se, että kaupunki haluaa edistää toimenpideohjelman tavoitteita, on selvä osoitus siitä, kuinka sitoutunut Helsinki on toimimaan siistimmän ja kauniimman Helsingin puolesta”, sanoo kaupungin ympäristöjohtaja” Esa Nikunen.

Toimenpideohjelman valmistelua ohjasi ryhmä, joka koostui kaupungin eri toimialojen roskaantumisen parissa työskentelevistä asiantuntijoista sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) Suomen ympäristökeskuksen (Syke), Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Kamupak Oy:n edustajista.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti 30.8.2022 esittää toimenpideohjelman kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.

Roskaantumisen hillinnän toimenpideohjelma 2022–2025 (pdf)

Kuva: Saara Autere