Pitäjänmäen urakka-alue kartalla.

Pitäjänmäessä käynnistymässä elokuussa katu-urakka

Pitäjänmäessä alkaa elokuussa katu-urakka, jossa peruskorjataan Pitäjänmäentietä, Sulkapolkua ja Turkismiehentietä. Urakan aikana uusitaan katujen kuivatusta sekä parannetaan ulkovalaistusta. Lisäksi töiden aikana uusitaan liikennevalot.

Urakka käynnistyy 8. elokuuta 2022 alkavalla viikolla Sulkapolulta ja Turkismiehentieltä. Katuja ja niiden kunnallistekniikkaa täytyy uusia alueen asuntorakentamisen vuoksi. Rakentamisen tieltä joudutaan kaatamaan yksi puu.

Työt aiheuttavat tilapäisiä kaistamuutoksia kaduille. Lisäksi pysäköintipaikat poistuvat töiden ajaksi katualueelta koko urakka-alueen osalta. Myös kävelijät ja pyöräilijät ohjataan kiertoreiteille.

Väliaikaiset kulkureitit aidataan ja merkitään väliaikaisilla liikenteenohjausmerkeillä. Liikennejärjestelyt muuttuvat tarpeen mukaan työmaan edetessä.

Linja-autopysäkit säilyvät töiden ajan nykyisillä paikoillaan.

Rakentamisesta aiheutuu jonkin verran melua. Töitä tehdään arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7–18 välillä. Vanha asfaltti jyrsitään pois yöaikaan 2–3 yönä. Yötöiden päivämäärä ei ole vielä tiedossa.

Tavoitteena on, että työt loppuvat 28. lokakuuta 2022 mennessä. Urakoitsijana toimii VRJ Etelä-Suomi Oy.