Suoraan sisältöön
A A A

Parklet-vuokraus laajenee toistaiseksi koko Helsinkiin


Parklet-lupia on haettu tälle kesälle 14 eri puolilta kaupunkia. Parkleteja, eli parkkiruutujen vuokraamista monipuoliseen toimintaan testattiin vuosina 2016-2017 kesäkausina kantakaupungin alueella. Kaupunkiympäristölautakunta päätti toukokuussa jatkaa toimintaa toistaiseksi ja laajentaa sen koko Helsingin alueelle.

Parkkiruutuja vuokrataan katutasossa toimivalle yritykselle. Ruudut voidaan muuntaa tilaan sopivaan toimintaan kuten esimerkiksi kahvilaterassiksi tai myymälän laajennetuksi myyntitilaksi. Parklet-vuokrauksen kaupunkikuvallinen tarkoitus on rakentaa se osaksi katutilaa, esimerkiksi taskupuistoina tai terasseina.

”Kaupungissa on todella hienoja parkleteja, joissa on hyödynnetty esimerkiksi kasvillisuutta. Vihreä keidas normaalin parkkiruudun vieressä houkuttelee ja lisää viihtyvyyttä”, Helsingin kaupunkiympäristön rakennusvalvonnan kaupunkikuvayksikön päällikkö Marjatta Uusitalo kertoo.

Parkletin voi saada vielä tälle kesälle

Lupahakemusten käsittelyaika on 14 – 30 vuorokautta ja lupaa parkletin sijoittamiselle voi hakea tällä hetkellä useaksikin kaudeksi, kauintaan 31. lokakuuta 2021 asti. Parklet-lupaa haetaan Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristön toimialan Alueidenkäyttö- ja valvonta-yksiköstä.

Jokaisen parkletin hakuprosessissa arvioidaan tapauskohtaisesti muun muassa jalankulun ja liikenteen määrä, alueen pysäköintimahdollisuudet sekä riittävät etäisyydet julkisen liikenteen pysäkkeihin. Ruutuja voidaan vuokrata kesäkausiksi 1. huhtikuuta – 31. lokakuuta väliselle ajalle. Parklet-lupaa hakeva kivijalkayritys voi saada sopimuksen parkkiruutuun vain oman yrityksensä edustalta.

Alkoholilainsäädännön uudistus helpottaa terassikäyttöä

Maaliskuun 1. päivä 2018 voimaan tullut alkoholilainsäädännön uudistus mahdollistaa vapaamman alkoholitarjoilun myös parklet-terasseille. Asiakkaat saavat jatkossa viedä itse juomansa terassianniskelualueelle, joka ei ole kiinteästi yhteydessä anniskelutilaan.

”Meille parklet on normaali terassi. Erona on kävelytie toimitilan ja parkletin välissä, jonka yli asiakkaan on mahdollista viedä itse alkoholijuomansa”, kertoo Jarmo Castrén Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Ravintoloitsijan on myös laadittava omavalvontasuunnitelma, jossa kerrotaan, miten anniskeluterassille vietäviä alkoholijuomia valvotaan.”

Castrén muistuttaa myös anniskelulupien pituuden määräytyvän parklet-sopimuksen ehdoilla: ”Anniskelulupa myönnetään terassin sopimuksen keston mukaisesti. Jos parklet-lupaa hakevalla toimijalla on esitettävissä yli vuoden kestävä terassisopimus, voimme myöntää luvan toistaiseksi voimassa olevana.”

Parkletin anniskelu- ja terassikäyttöön on haettava anniskelulupa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta sekä tehtävä ilmoitus kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalveluihin uuden terassitoiminnan aloittamisesta.

Linkit

Helsingin kaupungin parklet-lupien hakeminen


JAA