Sisäpihakortteli Munkkivuoressa.

Munkkivuoren ja Talinrannan alueelle tekeillä suunnitteluperiaatteet – ohjaavat alueen kehittämistä

Suunnitteluperiaatteet toimivat tulevien asemakaavahankkeiden ja alueen kehittämisen tukena. Tavoitteena on tutkia mahdollisuuksia täydennysrakentaa alueelle asuntoja ottamalla kuitenkin huomioon alueen maisema-, luonto- ja virkistysarvot. Asukkaat kutsutaan osallistumaan suunnitteluperiaatteiden tekoon mm. vastaamalla karttakyselyyn ja osallistumalla suunnittelijoiden kanssa maastokävelylle.

Munkkivuoren ja Talinrannan suunnitteluperiaatteet ohjaavat alueiden kehitystä ja vahvistavat elinvoimaisuutta tiivistyvässä kaupungissa. Täydennysrakentamisen painopisteet sijoittuvat Huopalahdentien varrelle sekä Munkkivuoren ja Talinrannan asuinalueiden väliselle alueelle. Munkkivuoren ja Talinrannan nykyisten asuinkortteleiden mahdollista täydennysrakentamista selvitetään yhteistyössä taloyhtiöiden kanssa.

Täydennysrakentamisessa huomioidaan lähiluonto ja virkistysalueet. Alueelle laaditaan maisemaselvitys, joka sisältää mm. maisemallisen tarkastelun, ekologisten ja viheryhteyksien sekä puistoalueiden arvojen ja ominaispiirteiden kartoituksen. Alueen virkistysalueita sekä kävely- ja pyöräilyreittejä kehitetään maisemaselvityksen pohjalta.

Ostoskeskus tulee säilymään lähialueen kaupallisena keskuksena. Suunnitteluperiaatteiden osana kartoitetaan mahdolliset muut kaupalliset ja julkiset palvelutarpeet. Huopalahdentien tulevan pikaraitiotien vaikutuksia alueen sisäiseen liikenteeseen selvitetään.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja suunnitteluperiaatteiden valmisteluaineistoon voi tutustua 28.3.–2.6.2022 verkkosivuilla hel.fi/suunnitelmat.

Osallistu suunnitteluun – vastaa karttakyselyyn ja tule mukaan suunnittelijoiden kanssa kävelylle

Munkkivuoren ja Talinrannan uudistuksia suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa. Suunnitteluperiaatteiden tavoitteita ja aikataulua esitellään tiiviisti keskiviikkona 30.3. osana alueellista Uutta Länsi-Helsinkiä -tilaisuutta. Tilaisuus pidetään verkossa klo 17.00 alkaen. Tilaisuuden tarkka ohjelma ja liittymislinkki löytyvät verkosta osoitteesta hel.fi/asukastilaisuudet

4. huhtikuuta avautuu karttakysely ja kyselyyn voi vastata 4.5.2022 asti. Vastauksia toivotaan kaikilta Munkkivuoren ja Talinrannan alueella ja ympäristössä liikkuvilta – niin asukkailta, työntekijöiltä kuin muilta alueen tuntevilta. Kysely löytyy 4.4. lähtien osoitteesta https://query.eharava.fi/3813.

Suunnittelijat ovat lisäksi tavattavissa alueella keskiviikkona 18.5.2022 klo 17-19, jolloin kierretään kävellen alueella. Lähtö on Munkkivuoren ostoskeskuksen sisäpihalta klo 17. Kävelyn aikana asukkaat voivat tuoda esille tietoa ja näkemyksiä alueesta ja keskustella suunnittelijoiden kanssa suunnitteluperiaatteiden lähtökohdista ja tavoitteista.

Taloyhtiöt, jotka ovat kiinnostuneita täydennysrakentamisesta voivat olla suoraan yhteydessä suunnittelijoihin kevään ja kesän 2022 aikana.