Mikael Saarinen ja Jonatan Jääskeläinen kadulla liikenteen poikkeusjärjestelyiden edessä.

Mikael ja Jonatan pitävät Helsingin toimivana työmaiden keskellä

Mikael Saarinen ja Jonatan Jääskeläinen työskentelevät työmaiden turvallisuus- ja poikkeusjärjestelyitä suunnittelevassa ja toteuttavassa Ramudden Oy:ssä. Suunnittelijoiden esimies Mikael ohjaa ja tukee suunnittelijoiden työtä, projektipäällikkö Jonatan puolestaan vastaa suurien urakoiden, kuten Raide-Jokerin liikennejärjestelyiden toteutuksesta.

Vaikka Mikaelin ja Jonatanin toimittamat vilkkuvalot, betonipossut ja kartiot eivät useinkaan riemastuta kadulla kulkijaa, on heidän työnsä kaikkien turvallisuuden kannalta tärkeää.

”Kaikilla on oikeus turvalliseen työpäivään. Me teemme hommia, jotta työmaalla saadaan rauhassa keskittyä itse rakentamiseen. Hyvin tehdyillä tilapäisillä liikennejärjestelyillä varmistetaan myös, että ohikulkijat pääsevät ohittamaan työmaan turvallisesti ja mahdollisimman vaivattomasti”, Mikael tiivistää.

Katu- ja talonrakennustyömaiden lisäksi Ramuddenia työllistävät jonkin verran myös erilaiset tapahtumat – joskin tänä keväänä totuttua vähemmän.

”Skaalamme vaihtelee yksittäisen taloyhtiön vaihtolavan järjestelyistä Raide-Jokerin kaltaisiin suuriin hankkeisiin. Festareille ja kaupunkitapahtumiin vuokraamme esimerkiksi betonikaiteita, joilla ohjataan autoliikennettä ja taataan kävijöiden turvallisuus. Tänä poikkeuksellisena keväänä hoidimme myös Uudenmaan sulkuun tarvittavat betonikaiteet ja liikennejärjestelyt”, Mikael selvittää.


Vaihtuviin tilanteita ja nopeaa reagointia


Kierros Pasilan varastolla näyttää mitä kaikkea tarvitaan, jotta Helsinki pysyy toimivana remonttien keskellä. Erikokoisia tolppia, betonipossuja, aitoja, merkkejä ja muuta kalustoa jatkuu silmänkantamattomiin.

”Noin 18 000 neliömetrin varastosta eivät välineet lopu kesken. Pystymme vastaamaan muutostoiveisiin nopeasti, sillä tavaraa on aina valmiina”, Jonatan kertoo.

”Kun tarve muutokselle tulee, on lähdettävä nopeasti kuin palomiehet. Päivystysryhmämme on tavoitettavissa vuorokauden ympäri”, Mikael vahvistaa. ”Korjaustarpeet tulevat harvoin arkisin ja toimistoaikoina. Erityisesti aamuyöstä liikkeellä saattaa olla oman elämänsä liikennejärjestelijöitä, joiden jäljiltä merkkejä ja aitoja on käytävä korjaamassa.”


Kaikki liikennemuodot otetaan huomioon


Haastavinta työssä on kokonaisuuden hallitseminen. Poikkeusjärjestelyt on saatava paikoilleen niin, että urakoitsija pääsee töihin aikataulussaan. Lisäksi on otettava huomioon kaikki liikennemuodot ja sovitettava ne rajalliseen katutilaan.

”Autoilijat noudattavat merkittyjä reittejä yleensä hyvin, sillä kukaan ei halua rikkoa autoaan. Jalankulkijat sen sijaan mahtuvat pienestäkin välistä ja haluavat monesti mennä samoja reittejä kuin aina ennenkin – vaikka se ei olisi enää turvallista”, Jonatan pohtii.

”Tätä pyritään ehkäisemään käyttämällä enemmän poikkeusreittejä havainnollistavia opaskarttoja”, Mikael jatkaa. ”Yhä enemmän pyritään myös ottamaan kaistalta tilaa kävelijöille ja pyöräilijöille, jotta pitkiltä kiertoreiteiltä vältyttäisiin. Aina se ei tietenkään ole mahdollista ahtaassa katuympäristössä. Ketään ei kuitenkaan laiteta turhan takia kiertämään.”

Kuva ja teksti: Elli Pukkinen