Lumityöt jatkuvat Helsingissä kiivaana – lisää lunta luvassa

Helsingissä jatketaan katujen aurausta ja lumen pois kuljettamista poikkeuksellisen lumisen kauden jäljiltä. Tärkeimmät kulkuväylät saatiin aurattua maanantaihin mennessä, ja asuntokatujen auraaminen on edelleen käynnissä. Lumitilanteen jälleen vaikeutuessa ponnistukset keskitetään taas pää- ja joukkoliikennekatujen turvaamiseen.

Helsingin kaupungin tilaamia lumitöitä tekevät sekä kaupungin oma palveluntuottaja Stara että yksityiset urakoitsijat. Urakoitsijoiden ilmoitusten mukaan maanantaiaamuun 4.2. mennessä oli saatu aurattua Helsingin kaikki tärkeimmät kulkuväylät.

Asuntokatujen auraus on alkanut kaikissa kaupunginosissa, ja tilanne vaihtelee kaupunginosittain. Voimavaroja kohdennetaan etenkin kaupungin keskustaan eli alueille, joissa on eniten liikkujia. Lisäksi tehdään liukkaudentorjuntaa.

Käytössä on koko kaupungin kalusto eli yhteensä noin 400 auraa ja kuormuria, ja näiden lisäksi Stara ja muut urakoitsijat ovat hankkineet lisäkalustoa noin 30 prosenttia.

Kaupungin lumenvastaanottopaikoille tuodaan tällä hetkellä 4 000–5 000 lumikuormaa  päivässä. Se tarkoittaa, että viikon aikana vastaanotetaan lähes keskivertotalven mukaiset lumet. Keskivertotalven määrä on noin 50 000 kuormaa.

Lunta on nyt poikkeuksellisen paljon, mistä johtuen kaupungin kahdeksan lumenvastaanottopaikka ovat alkaneet täyttyä ja ruuhkautua. Kaupunki ja urakoitsijat ovat siksi perustaneet ja perustavat varavastaanottopaikkoja eri puolille Helsinkiä.

Kantakaupungissa kiinteistöt vastaavat jalkakäytävistä ja lumen kuljetuksesta
Etenkin kantakaupungissa haasteena ovat nyt lumenvarastointitilan puute ja aurojen tiellä olevat pysäköidyt ajoneuvot. Jalkakäytävät ovat monin paikoin huonossa kunnossa ja näkyvyyden estäviä lumikasoja on eri puolilla Helsinkiä, joten liikenteessä on tärkeää olla nyt erityisen valppaana. Kaupunkiympäristön toimiala käsittelee asiasta saadut palautteet mahdollisimman ripeästi.

Myös kiinteistöillä on syytä aktiivisuuteen. Helsingin kantakaupungissa kaupunki hoitaa ajoradat, mutta jalkakäytävien auraus ja hiekoitus ja lumen poisvienti kuuluvat kohdalla olevalle kiinteistölle. Kantakaupungissa kiinteistön vastuulla on myös poistaa ajoradalta jalkakäytävän viereen auratut lumivallit ja kuljettaa ne kaupungin lumenvastaanottopaikoille.

Pihojen ja kattojen lumet ovat muuallakin Helsingissä kiinteistöjen vastuulla, samoin tonttien sisäänajokohtien avaus aurauksen jälkeen. Lumet tulee kuljettaa kaupungin lumenvastaanottopaikoille. Tonttien lumia ei saa tuoda kaduille tai puistoon, eikä niillä saa tukkia jalkakäytäviä.

Kaupunki perustaa väliaikaisia pysäköintialueita
Helsingin joukkoliikenne toimii olosuhteisiin nähden hyvin. Raitioliikenteen turvaamiseksi keskustan alueelle on tehty joitakin ylimääräisiä pysäköinti- tai pysähtymiskieltoja.

Lumitöiden ja pysäköinnin helpottamiseksi kaupunki perusti eilen väliaikaisen asukaspysäköintialueen Etu-Töölöön Hesperianpuiston hiekkakentälle (30–40 paikkaa). Tänään tiistaina 5.2. pyritään perustamaan asukaspysäköintialue Katajanokan maailmanpyörän pysäköintialueelle (noin 20 paikkaa). Kaupunki selvittää tämän viikon aikana muiden pysäköintialueiden perustamista.

Ilmatieteen laitoksen tiistaina 5.2. antamien tietojen mukaan Helsinkiin on odotettavissa tällä viikolla lisää lunta lähes päivittäin. Lumisateet ovat jatkuneet Etelä-Suomessa jo pitkään.

Aiheesta uutisoitu

08.02.: Kaupunki tehostaa koulujen ja päiväkotien lumitöitä

07.02.: Helsingin kaupunki perustaa lisää väliaikaisia pysäköintialueita

07.02.: Ilmalan ratapihalla sulatetaan lunta kaukolämmön avulla

01.02.: Helsinki valmistautuu viikonlopun lumipyryyn

30.01.: Lumityöt täydessä vauhdissa: 400 auraa ja kuormuria liikkeellä Helsingissä

JAA