Leikkipuisto Ruoholahteen istutetaan hyötypuutarhaa.

OmaStadi-hanke valmistumassa – kymmenen leikkipuistoa saa oman hyötypuutarhan

Kymmeneen helsinkiläiseen leikkipuistoon istutetaan syötäviä kasveja, marjapensaita ja hedelmäpuita ”Syötäviä puistoja hyötykasveista” -OmaStadi-hankkeen myötä. Puutarhoista on lapsille iloa ja niitä hyödynnetään puistojen ympäristökasvatustyössä. Syötävät puutarhat istutetaan syyskuun aikana.

Aloite syötävistä puistoista oli asukasaktiivi Milla Karkulahden idea, jossa hän toivoi, että Helsingin maisemasuunnittelussa korvattaisiin koristeomenapuut, kirsikat ja syötäväksi kelpaamattomia marjoja tuottavat pensaat sellaisilla hedelmäpuilla ja marjapensailla, joiden satoa voi syödä.

Aihetta työstettiin kaupunkiympäristön projektisuunnittelija Elina Nummen kanssa. OmaStadi-hankkeen 50 000 budjetti riitti kokeiluun, jossa kymmeneen leikkipuistoon istutetaan viisi hedelmäpuuta, 10 marjapensasta, raparperia, mansikkaa ja yrttejä. Perheen palveluiden yksikkö valikoi leikkipuistot sellaisista puistoista, joilla oli intoa kokeiluun.

”Leikkipuistot ovat siksi turvallinen istutusympäristö, että niissä syötävät kasvit ovat ainakin osan aikaa valvovan silmän alla. Niistä on myös iloa ja hyötyä puistojen ympäristökasvatustyössä. Moni lapsi ei välttämättä ole koskaan nähnyt, miten ruoka kasvaa”, kertoo hanketta koordinoiva Elina Nummi.

Istutuksia tehdään parhaillaan

Istutuksille tehtiin ensin sommitelma- ja lajivalikoimasuunnitelma. Kesäkuussa käytiin kaikissa kymmenessä puistossa ja henkilökunnan kanssa etsittiin sopivat istutuspaikat. STARA koordinoi istutustapahtumat, jotka ovat parhaillaan käynnissä.

”Kestää jonkin aikaa, että hedelmäpuut tulevat satoikään. Marjapensaat tekevät satoa aikaisemmin ja yksivuotisia yrttejä leikkipuistoruuan ja välipalan maustamiseen voi kerätä pitkin kesää,” kertoo Nummi puutarhojen kasveista.

Leikkipuistot saavat tukea viljelyksien hoidossa aluetta hoitavilta urakoitsijoilta. Alkuvaiheen kastelu hoidetaan kaupungin toimesta etenkin sellaisissa puistoissa, missä se on hankala muuten toteuttaa.

Sato korjataan yhdessä lasten kanssa

Puutarhojen viereen tulee opastaulu, jossa kerrotaan syötävän puutarhan tarina. Puistot saavat myös ohjevihkosen, jossa kerrotaan istutettavista kasveista ja annetaan vinkkejä, miten niitä voi hyödyntää ympäristökasvatuksessa.

Puutarhan sato on tarkoitus korjata yhdessä lasten kanssa osana puistojen ympäristökasvatustoimintaa. Lapset saavat myös seurata sadon kypsymistä valokuvaten ja piirtäen. Pölyttäjähyönteisten viihtymisen voi turvata rakentamalla puutarhan lähelle hyönteishotellin osana Pelasta pörriäinen -kampanjaa.

Mukana olevat leikkipuistot:

  • Leikkipuisto Ruoholahti 
  • Leikkipuisto Seppä Punavuoressa 
  • Leikkipuisto Ulvila Munkkivuoressa
  • Leikkipuisto Vähätupa Konalassa
  • Leikkipuisto Lehdokki Pasilassa
  • Leikkipuisto Mustakivi Vuosaaressa
  • Leikkipuisto Nurkka Puistolassa
  • Leikkipuisto Kiiltotähti Laajasalossa
  • Leikkipuisto Arabia
  • Leikkipuisto Myllynsiipi Myllypurossa

Kaikki puutarhat istutetaan syyskuun loppuun mennessä.

Uutisen kuva: Sami Kiema