Lauttasaaren-silta-toukokuussa

Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain 6.6. vastaisena yönä

Lauttasaaren sillan peruskorjaus tulee 1.6. alkavalla viikolla vaiheeseen, jossa liikenne ja työmaa vaihtavat puolia. Sillan pohjoisen puolen työmaalla ovat käynnissä viimeistelytyöt asvaltointeineen. Liikennesiirron työt suoritetaan perjantain 5.6. ja lauantain 6.6. vastaisina öinä. Lopullisesti liikenne ohjataan sillan pohjoispuoliskolle lauantain 6.6. vastaisena yönä.

”Talven aikana sillan pohjoispuolta peittänyt sääsuojateltta on purettu, joten olemme olleet tässä työvaiheessa säitten armoilla. Tästä syystä työmaan siirrosta voidaan päättää vasta lyhyellä varoajalla”, sanoo Kreate Oy:n vastaava mestari Vilho Hiltunen.

Asvaltoinnin lisäksi sillan pohjoispuolen viimeistelytöitä ovat esimerkiksi reunakivien ja valaisinpylväiden asennus sekä sillan liikuntasaumoihin liittyvät työt.


Liikenteen siirtyminen sillan valmiille puoliskolle on iloinen uutinen kävelijöille ja pyöräilijöille, sillä käyttöön saadaan nyt leveämmät reitit. Kävelytien leveys on pohjoispuoliskolle noin kaksi ja puoli metriä ja pyörätien kaksi metriä.

Eteläpuoli valmistuu nopeammin

Sen jälkeen, kun liikenne kesäkuussa siirtyy sillan uudistetulle pohjoispuolelle, eteläisen puolen saneeraustyöt alkavat vanhan asvaltin jyrsimisellä pois ja reunapalkkien irrottamisella.

”Eteläpuolen työt sujuvat nopeammin kuin pohjoispuolen, koska työt siltakannen sisällä ovat silloin jo valmiit. Eteläinen puoli valmistuu vuoden loppuun mennessä”, Otto Översti uskoo.

Lauttasaaren sillasta roikkuvat koko veneilykauden ajan riipputelineet, ja veneilyaukkoa on turvallisuuden vuoksi kavennettu seitsemään metriin. Tänä kesänä veneilijöitten alikulkua ohjaavat liikennevalot sillan kummallakin puolen. Sillan alittaminen on mahdollista valojen mukaisesti vain yhteen suuntaan kerrallaan.

Kuva: Liisa Joensuu