Suoraan sisältöön
A A A
Alppiruusuja Haagan Alppiruusupuistossa. Kuva: Roy Koto

Kukat ovat aukeamassa Haagan Alppiruusupuistossa

Alppiruusujen eli rodojen kukinta on pikku hiljaa alkamassa Haagan Alppiruusupuistossa. Yleensä kukinta ajoittuu kesäkuun 10. päivän jälkeen, mutta nyt poikkeuksellisen lämmön vuoksi puiston atsaleat ovat jo täydessä kukassa. Alppiruusutkin ovat heräilemässä kukintaan, joka ei ole tänä vuonna yhtä runsas kuin viime vuonna. 

”On hyvin tavallista, että alppiruusujen (kuten muidenkin kasvien) kukinta vaihtelee huomattavasti vuosittain. Alppiruusujen kukkanuput kehittyvät jo syksyllä, ja kuluneen kesän olosuhteet (mm. kukinnan runsaus) ja syksyn säät vaikuttavat kukkanuppujen kehittymiseen. Viime kesänä alppiruusujen kukinta oli lähestulkoon kaikkien aikojen runsainta, ja siksi on hyvin ymmärrettävää että pensaiden voima ei ole riittänyt vastaavan kukkaloiston kehittämiseen tänä vuonna. Tämän kesän välivuosi kukinnassa on siis aivan luonnollista eikä kerro siitä että alppiruusujen vointi olisi huono”, kertoo kasviasiantuntija Satu Tegel kaupunkiympäristön toimialalta.

Alueelle rakennetut käytävät ja pitkospuut tarjoavat monipuolisen verkoston kukkien katselemiseen. Kukkaloistoa voi ihailla myös ylhäältä katselulavoilta, joihin pääsee pyörätuolillakin. Puiston pääreitit ovat esteettömät. Puistossa on puiston historiaa ja alppiruusuja esittelevät opastaulut.

Rodopuisto on vaikuttava elämys ennen kesäkuun puoliväliä. Rodopuistossa käy kukinta-aikaan tuhansia vierailijoita eri puolilta maailmaa. Puistoon on kukinnan ajaksi tuotu siirrettäviä käymälöitä, jotta siellä voi viipyä rauhassa vaikka piknikin merkeissä pidemmänkin aikaa.

Puistokävely: Alppiruusujen lumoa Haagassa
Keskiviikkona 13.6.2018 klo 18–19.30
Lähtöpaikka: Alppiruusupuiston pääopastaulu, Laajasuontien mutkan kohdalta sisään.

Tässä lisätietoa Alppiruusupuistosta:
http://vihreatsylit.fi/alppiruusupuisto/


JAA