Havainnekuva Kruunuvuorensillasta, Finkensillasta ja Korkeasaarensillasta ilmasta käsin.

Kruunusillat-raitiotie aloittaa rakennustyöt Hakaniemessä ja esittää päätepysäkkiä Laajasalontielle

Kruunusillat-raitiotie aloittaa valmistelevia rakennustöitä Hakaniemessä ja Siltavuorenrannassa toukokuun puolivälissä. Sitä ennen alueella joudutaan kaatamaan puita. Kruunuvuorenrannassa alkaa uusien katujen esirakentaminen toukokuun alussa.

Kruunusillat-raitiotie viimeistelee parhaillaan toteutussuunnitelmaa, ja sen yhteydessä myös hankelaajuus tarkentuu. Tällä hetkellä suunnitelma on rakentaa pikaraitiotielle päätepysäkki ensin Laajasalontielle.

Uuden Hakaniemensillan ja alueen uusien katujärjestelyiden rakentamisen valmistelevina töinä aloitetaan kunnallistekniikan siirto- ja uusimistyöt Siltavuorensalmen molemmin puolin, eli Hakaniemessä ja Siltavuorenrannassa todennäköisesti touko-kesäkuun vaihteessa. Kesällä alkaa myös katujen rakentaminen Merihaan kupeessa.

Toukokuussa alueelta joudutaan valitettavasti kaatamaan katupuita, koska puiden alle on tulossa uusia vesijohtoja, viemäreitä sekä sähkö- ja telekaapeleita. Kaadettavat puut sijaitsevat Sörnäisten rantatiellä, Näkinaukion ympäristössä, Hakaniemenrannassa sekä Kruununhaan puolella Pohjoisrannassa ja Kirjatyöntekijänkadulla.

Kruunusillat-raitiotien ja uuden Hakaniemensillan valmistuttua sekä alueen muun rakentamisen edistyessä alueelle istutetaan uusia katupuita ja rakennetaan uusia puisto- ja virkistysalueita.

Työmaan perustaminen kestää toukokuun ajan. Varsinainen rakentaminen alkaa todennäköisesti touko-kesäkuun vaihteessa. Meluavista työvaiheista ja uusista liikennejärjestelyistä kerrotaan tarkemmin lähempänä töiden aloitusta.

Kruunusillat-raitiotie lähettää Hakaniemen ja Kruununhaan asukkaille kirjeen, jonka posti jakaa jokaiseen talouteen 6.5. Rakennustöistä hanke kertoo myös 10.5. pidettävässä verkkotilaisuudessa, lisätietoja löytyy hankkeen Facebook-sivulta ja verkkosivulta kruunusillat.fi.

Kruunuvuorenrannassa allianssi rakentaa kadun rakennekerroksia ja kunnallistekniikkaa Koirasaarentien länsipäähän ja uudelle Horisontti-nimiselle kadulle. Työt alkavat toukokuun alussa.

Hakaniemen alueen ja Kruunuvuorenrannan työt allianssi toteuttaa liittyvinä hankkeina, jotka kaupunki rakentaisi joka tapauksessa ilman raitiotietäkin.

Pikaraitiotien päätepysäkki Laajasalontielle

Kruunusillat-allianssi viimeistelee parhaillaan toteutussuunnitelmaa, ja sen yhteydessä myös koko hankelaajuus tarkentuu. Tällä hetkellä suunnitelma on rakentaa pikaraitiotielle päätepysäkki ensin Laajasalontielle. Paikka on Laajasalon ostoskeskuksen kohdalla.

Kruunusillat-hankkeessa ei rakenneta uuden suunnitelman mukaan lainkaan Yliskylän kiertävää rataosuutta. Kyseessä on Laajasalontien osuus ostoskeskuksen kohdalta pohjoiseen, vielä rakentamaton Ollinraitio, sekä Ilomäentie ja Reposalmentien itäisin osuus tulevalle varikolle. Kaupunki päättää Yliskylän rataosuuden rakentamisesta myöhemmin erikseen. 

Reposalmentielle on suunniteltu Kruunusillat-raitiotien varikko, jonka suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa HKL erillisenä hankkeena. Uudelta päätepysäkiltä tulisi yhteys varikolle Reposalmentietä pitkin länsisuunnasta.

”Kruunusillat-raitiotien tärkein tavoite on rakentaa joukkoliikenneyhteys Laajasalosta keskustaan. Siirtämällä päätepysäkin paikkaa pystymme hallitsemaan hankkeen aikataulu- ja kustannusriskejä aiempaa paremmin.  Yliskylän kiertävän rataosuuden toteutusmahdollisuus myöhemmin pidetään kuitenkin avoimena.” toteaa yksikön johtaja Artturi Lähdetie Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos HKL:stä.  

Laajasaloon tulee vuoteen 2040 mennessä asuntoja yli 15 000 uudelle asukkaalle. Saaren asukkaille tarvitaan nopea joukkoliikenneyhteys. Metron kapasiteetti on täyttymässä Itä-Helsingissä tulevaisuudessa, ja Laajasalon raitiotie helpottaa metron ruuhkia.

Enimmäishinta tulossa poliitikkojen päätettäväksi

Kruunusillat-hankkeen alustava kustannusarvio oli 260 miljoonaa euroa, kun Helsingin valtuusto teki hankkeesta enimmäishintapäätöksen vuonna 2016. Tämän hetkisen arvion mukaan hankkeen kustannukset ovat suuremmat kuin yli neljä vuotta sitten arvioitiin. 19.1.2021 summan kerrottiin olevan 350 miljoonaa euroa vuoden 2015 hintatasossa. Hankkeen enimmäishinta on täsmentymässä kevään 2021 aikana.

Enimmäishinnan korotuksesta tehdään todennäköisesti esitys valtuuston käsiteltäväksi. Arvion mukaan asiasta päättää uusi kaupunginvaltuusto ensi syksynä.

Hanke on jaettu kahteen osaan

Kruunusillat-hanke toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa (Finkensilta ja Kruunuvuorensilta) sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Tämän urakan kilpailutus on parhaillaan käynnissä.

Yhteyden muu rakentaminen, mukaan lukien reitin kolmas uusi silta eli Merihaansilta, tehdään puolestaan allianssimallilla.

Kruunusillat-allianssissa on käynnissä kehitysvaihe. Kehitysvaiheessa laaditaan vuoden 2016 hankesuunnitelmaa tarkemmat raitiotien suunnitelmat sekä määritellään rakentamisen aikataulu ja kustannukset. Tavoitteena on aloittaa raitiotien rakentaminen eli toteutusvaihe ensi syksynä.

Myös Kruunuvuorensillan ja Finkensillan rakentaminen alkaa tavoiteaikataulun mukaan ensi syksynä.

Kuva: Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects.

Lisätietoa löydät hankkeen verkkosivulta kruunusillat.fi