kierrätyskenttä merkittynä karttakuvaan kivikon alueesta

Kivikkoon rakennetaan maa-ainesten kierrätyskenttä

Kaupunki alkaa rakentaa Mellunkylän Kivikkoon Lahdenväylän viereen maa-ainesten kierrätyskenttää ja siihen liittyvää ajoyhteyttä. Rakentaminen alkaa marraskuun alussa puunkaatotöillä. Kokonaisuudessaan rakennustöiden arvioidaan kestävän noin vuoden.

Kenttä asfaltoidaan, ja sen reunoille istutetaan puita ja pensaita suojavyöhykkeeksi. Alueen läheisyyteen rakennetaan myös uusia Kivikon ulkoilualueeseen yhtyviä ulkoilureittejä. Rakennustöistä ei arvioida aiheutuvan häiriötä lähialueiden asukkaille.

Hehtaarin kokoinen kierrätyskenttä rakennetaan Lahdenväylän suojaviheralueelle nykyisen virkistysalueen reunaan. Alue osoitettiin vuonna 2016 voimaan tulleessa asemakaavassa erityisalueeksi pilaantumattomien maa-ainesten kierrätystoimintaa varten. Kentällä on lainvoimainen ympäristölupa.

Mahdollistaa kaupunkirakentamisen kiertotalouden

Kivikon kierrätyskenttä on osa laajempaa Helsingin kierrätysalueiden verkostoa, joka mahdollistaa kaupunkirakentamisen kiertotalouden. Kentällä kierrätetään muun muassa kaivumaita ja purkumateriaaleja, joita ei useinkaan pystytä ohjaamaan jalostamattomina suoraan työmaalta toiselle.

Kierrätyskentältä materiaalit lähtevät käsittelyn jälkeen hyötykäyttöön esimerkiksi infra- ja viherrakentamiseen tai ne ohjataan jätteenkäsittelyyn. Alueella tullaan tuottamaan muun muassa viherrakentamisessa hyödynnettäviä kierrätyskasvualustoja.

Helsingin hiilineutraaliustavoitteen tärkeänä osana on kierrätettyjen materiaalien käytön lisääminen rakentamisessa.

Kierrätyskentän vaikutuksia ympäristöön seurataan ympäristöluvan mukaisesti

Kierrätyskentän toiminnan ei arvioida aiheuttavan erityistä häiriötä lähialueelle tai ympäristölle. Lähimmät asuintalot sijaitsevat noin puolen kilometrin päässä Jakomäessä Kaivantokujalla sekä Kivikossa Linnoittajantiellä ja Patterikujalla.

Liikenne kierrätyskentälle kulkee Kehä I:tä ja Kivikonlaitaa pitkin, joten toiminta ei lisää liikennettä asuinalueiden kaduilla.

Toiminnan aiheuttamaa melua tarkkaillaan ympäristöluvan mukaisesti lähimmillä asuinalueilla. Melua vähennetään muun muassa istuttamalla puista ja pensaista suojavyöhyke kierrätyskentän ympärille. Maa-aineksen pölyämistä vähennetään kasojen ja käsiteltävien ainesten kastelulla sekä ajoväylien pesulla ja harjaamisella.

Lisäksi pohjaveden tilaa tarkkaillaan alueen läheisyyteen asennettavista pohjavesiputkista. Alueen vedet johdetaan hiekanerottimen kautta viemäriin, jonka vedet johdetaan pohjavesialueen ja pohjaveden muodostumisalueen ulkopuolelle.

Muokattu 28.10.2021 klo 15:40 Lisätty tieto ulkoilureittien rakentamisesta

Lisätietoja:

Päätös ympäristöluvasta (2018)

Alueen asemakaava

Asemakaavan selostus (2016)