Katujen uudelleenpäällystämiset alkavat Helsingissä

Katujen uudelleenpäällystämiset ovat alkamassa – siirräthän autosi pois tieltä

Katujen uudelleenpäällystämiset alkavat Helsingissä tällä viikolla. Urakka kestää marraskuun loppuun asti. Vuonna 2021 katuja uudelleenpäällystetään yhteensä yli 50 kilometriä.

Uudelleenpäällystettävät kohteet on valittu katuverkon kuntomittauksien perusteella, ja Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran päällysteasiantuntijat ovat laatineet alustavan listan päällystettävistä kohteista. Kohdelistaa täsmennetään kevään edetessä sekä päällystyskauden aikana. Alustava suunnitelma päällystettävistä kohteista löytyy täältä. Stara teettää päällystystyöt urakoitsijoilla kolmella alueella: lännessä, pohjoisessa ja idässä. 

Näin uudelleenpäällystys etenee

Tavoitteena on, että kadun uudelleenpäällystys valmistuisi kahdessa viikossa. Ensiksi avataan kansien ympärystät ja vanha asvaltti jyrsitään pois. Lopuksi kadulle levitetään uusi päällyste ja tehdään ajoratamerkinnät. Työvaiheiden välillä voi olla jopa muutaman päivän tauko. Työn kokonaiskesto pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä, mutta yllättäviin tilanteisiin, kuten konerikkoihin tai epäsuotuisten sääolosuhteisiin on varauduttava. Vanhaa asfalttia voidaan uusiokäyttää uuden päällystyksen valmistamisessa.

Vaikutus liikenteeseen - siirrä autosi tarvittaessa

Kaupunki viestii uudelleenpäällystyksistä kaduilla olevilla siirtokehotuskylteillä. Kyltit tuodaan paikalle vähintään kaksi päivää ennen urakan alkua. Jos auto on pysäköity siirtokehotuskyltin pystyttämisen jälkeen, siirtokustannukset peritään auton omistajalta. Uudelleenpäällystysurakat nopeutuvat, kun kaupungin ei tarvitse siirtää pysäköityjä autoja pois urakan alta.

Päällystystöiden aikana kadun käyttö on rajoitettua eikä liikenteen ajoittaista ruuhkautumista voida aina välttää. Töiden aikana kaistoja on pois käytöstä, ja työmaalla on voimassa tilapäiset liikennejärjestelyt. Työmaakuljetukset ja koneiden siirrot voivat vaatia hetkellistä liikenteen pysäyttämistä.

Uudelleenpäällystysten kustannukset vuonna 2021

Kaupunki uusii ajoratojen sekä jalankulku- ja pyöräilyväylien asfaltteja ja kiveyksiä kesällä 2021 yhteensä yli 50 kilometriä. Kolmella kadulla liikenteen rengasmelua vaimentava vanha päällyste korvataan uudella. Tänä vuonna uudelleenpäällystämisen kustannukset ovat yhteensä noin neljä miljoonaa euroa.

Kuva: Helsingin kaupunki