Kuva Runeberginkadulta kohdasta, josta louhinta alkaa.

Kasin katutyöt laajenee Töölössä

Kasin katutöiden työmaa siirtyy uuteen vaiheeseen Runeberginkadulla ja Ruusulankadulla 20.9. alkaen. Kalliossa työt ovat nyt laajimmillaan. 

Töiden painopiste siirtyy Töölössä Mannerheimintien risteyksestä Runeberginkadulle ja Ruusulankadulle syyskuun aikana. Työmaa-alue laajenee Runeberginkatua pitkin Ruusulankadun risteyksestä kohti Töölönkatua ja etenee syksyn sekä talven aikana aina Töölöntorille asti. 

Melua ja muutoksia liikkumiseen 

Työmaan vaikutukset Runeberginkadun, Ruusulankadun ja Töölönkadun ympäristössä kasvavat. Runeberginkadulla työmaa sijaitsee syksyllä pääosin kadun pohjoislaidalla, mutta kaivannot ovat mahdollisia myös muissa kohdissa vielä loppuvuoden aikana. Kadun eteläpuolelle työmaa laajenee merkittävämmin ensi vuonna. Ruusulankadulla työ etenee Runeberginkadun risteyksestä kohti Sibeliuksenkatua aluksi kadun länsilaidalla.

Kulkureitti Runeberginkadun alueella.

Vesihuollon rakentaminen Runeberginkadulla edellyttää myös louhintaa, joka alkaa Runeberginkatu 56 kohdalta ja etenee kohti Töölöntoria. Louhintaan liittyvät poraukset ja räjäytykset käynnistyvät 20.9. alkavalla viikolla, ja niitä tehdään päivisin klo 7–19 välisenä aikana.

Mannerheimintien risteyksessä jatkuu vesihuoltotyö, jonka vuoksi reunimmainen ajokaista keskustan suuntaan on suljettu noin 50 metrin matkalta Runeberginkadun risteykseen saakka. Työ on loppusuoralla, ja sen arvioidaan valmistuvan lokakuun alkupuolella.

Caloniuksenkadulla työt ovat valmistumassa tältä vuodelta. Katu viimeistellään talven ajaksi sellaiseen kuntoon, että kaupunki voi tehdä siellä normaalia talvihoitoa. Työt jatkuvat Caloniuksenkadulla keväällä 2022.

Kalliossa työmaa laajimmillaan 

Kasin katutöitä tehdään kolmella erillisellä alueella, joista Kallion alueen eli Helsinginkadun, Läntisen Brahenkadun ja Kaarlenkadun työt ovat nyt laajimmillaan. Alueella rakennetaan uusia raitiokiskoja Kaarlenkadun risteyksestä Sturenkadun risteykseen vielä syyskuussa.  Syksyn aikana rakennnetaan lisäksi vesihuoltoa, kiveyksiä, asftaltointeja sekä tehdään sähkö- ja ulkovalojen kaapeleihin liittyviä töitä. Työt aiheuttavat merkittävää hidastusta liikenteelle Helsinginkadun alueella loppuvuoteen. Jäljelle jäävät asfaltointi- ja kiveystyöt jatkuvat ensi keväänä. 

Katuremontti on edennyt suunnitelmien mukaan. Poikkeus on Kaarlenkadun vesihuoltotyöt. Ne ovat olleet pysähdyksissä maan alta paljastuneiden kaapeleiden vuoksi. Kaapeleita täytyy siirtää, ja vesihuoltoputkia päästään rakentamaan lokakuun alkupuolella. 

Koko työalueella on edelleen poikkeusliikennejärjestelyjä, ja ajoneuvojen ja jalankulkijoiden poikkeusreitit voivat muuttua.  

Kasi-ratikan reitti entistä ehommaksi

Kasin katutyöt eli Caloniuksenkadun, Helsinginkadun ja Runeberginkadun perusparannus on remontti, joka ulottuu raitiolinjan 8 reitillä Kallioon ja Töölöön. Tarkoitus on nopeuttaa raitiolinjan 8 kulkua, ja tehdä kävelystä ja pyöräilystä mukavampaa ja turvallisempaa. Samalla uusitaan kadun alla kulkevat, jopa yli sata vuotta vanhat vesiputket ja muu kunnallistekniikka. 

Katutyötä tehdään kolmella erillisellä alueella samassa hankkeessa, jotta 8-ratikan kulku häiriintyy mahdollisimman lyhyen aikaa. Töiden on määrä valmistua alkuvuodesta 2023.  

Kasin katutöiden työmaat vievät raitiolinjoja poikkeusreiteille lokakuun alkuun saakka. Lisätietoja raitioliikenteen poikkeusreiteistä saa HSL:n tiedotteista ja HSL:n reittioppaasta: hsl.fi.  

Katuremontista saa tietoa monien eri kanavien kautta: 

  • Katso urakoitsija Louhintahiekan verkkosivulta uusimmat tiedotteet www.kasinkatutyot.fi. Verkkosivun kautta voit tilata uutiskirjeen suoraan sähköpostiisi.  
  • Nopein tapa antaa palautetta ja kysyä on seurata hankkeen Facebook-sivua @kasinkatutyot  
  • Kasin katutyöt on mukana Uutta Kantakaupunkia -verkkotilaisuudessa 6.10. Lisätietoa tapahtumasta kaupungin verkkosivuilta.

Uutinen on julkaistu 17.9. ja sitä on päivitetty 20.9.