Näkymä Hermannin rantatieltä pohjoiseen Nylanderinpuiston kohdalla. Kuva: Kalasatamasta Pasilaan -hanke.

Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen allianssit siirtyvät toteutusvaiheeseen

Kuvassa näkymä Hermannin rantatieltä pohjoiseen Nylanderinpuiston kohdalla. Kuva: Kalasatamasta Pasilaan -hanke.

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala ja HKL ovat hyväksyneet Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen allianssien, Sörkan sporan ja Karaatin, tavoitekustannukset ja ne siirtyvät toteutusvaiheeseen 19.11.2021 alkaen. Rakennustyöt alkavat Hermannin rantatieltä tammikuussa 2022. Hankkeen kehitysvaihe käynnistyi toukokuussa 2020.

Kalasatamasta Pasilaan -hanke koostuu raitiolinjan 13 rakentamisesta Nihdistä Kalasataman keskuksen ja Vallilanlaakson kautta Pasilaan. Reitin varrella uudistetaan samalla katuja, jalankulun ja pyöräilyn reittejä, viherympäristöä ja kunnallistekniikkaa. Pasilassa tehdään lisäksi olemassa olevan radan ja katujen muutostöitä. Tavoitteena on aloittaa kaupallinen liikenne vuonna 2024.

”Kehitysvaiheen matkamme ja yhteistyömme on mahdollistanut saapumisemme tähän pisteeseen, jossa pääsemme siirtymään toteutusvaiheeseen. Meillä on nyt yhdessä sovittu kokonaistoimitus, jonka pohjalta jatkamme yhteistä matkaa kohti hankkeen päämäärää vuoden 2024 osalta. Haluan kiittää kaikkia tässä vaiheessa mukana olleita”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Mikko Asikainen.

Viihtyisää ja kestävää kaupunkiympäristöä

Uusi raitiotie yhdistää Kalasataman keskuksen ja Pasilan joukkoliikenteen solmukohdat toisiinsa. Raitiotien varrella katuympäristön viihtyisyys, houkuttelevuus ja turvallisuus paranevat. Jalankulun ja pyöräilyn olosuhteet paranevat myös merkittävästi. Lisäksi rakennettava raitiotie yhdistyy Nihdissä Kruunusillat-raitiotiehen, jonka on arvioitu valmistuvan vuonna 2027.

Toteutuksessa ja ylläpidossa panostetaan kestävyyteen ja vastuullisuuteen. Hankkeessa kierrätetään maamassoja sekä käytetään kierrätyskiviä ja -kalusteita. Vähähiilistä betonia käytetään paalulaatoissa, joita rakennetaan heikkojen pohjaolosuhteiden vuoksi merkittävä määrä. Vastuullisuustyö todennetaan CEEQUAL-sertifioinnilla.

Tavoitekustannus

Allianssit ovat määrittäneet erilliset tavoitekustannukset perushankkeelle ja liittyville hankkeille. Perushanke sisältää raitiotiejärjestelmän perustuksineen sekä 6–8 metrin levyisen alueen katupoikkileikkauksessa. Perushankkeen laajuuden ulkopuolelle jäävä katu- tai puistorakentaminen sekä kunnallistekniikan siirrot ja uudisrakentaminen ovat liittyviä hankkeita. Perushankkeen rahoittaa HKL. Liittyvien hankkeiden rahoituksesta vastaavat Helsingin kaupunkiympäristön toimiala ja YKT-osapuolet.

Allianssien yhteenlaskettu hyväksytty perushankkeen tavoitekustannus on noin 52 miljoonaa euroa. Summasta puuttuu Vallilanlaakson osuus, jonka suurimmaksi sallituksi kokonaiskustannusosuudeksi allianssiosapuolet ovat sopineet noin 13 miljoonaa euroa. Vallilanlaakson osuuden tarkempi suunnittelu ja tavoitekustannuksen laskenta odottavat korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua asemakaavaan liittyvästä valituksesta.

Liittyvien hankkeiden hyväksytty tavoitekustannus on noin 98 miljoonaa euroa. Tästä kaupunkiympäristön toimialan osuus on noin 73 ja YKT-osapuolten noin 25 miljoonaa euroa. Vallilanlaakson osalta liittyvistä hankkeista päätetään myöhemmin.

Mikäli Helsingin kaupunginvaltuusto päättää toteuttaa Sörnäistentunnelin, sen suuaukkorakenteet suunnitellaan ja rakennetaan osana hanketta. Suuaukkorakenteille lasketaan oma tavoitekustannus.

Rakentaminen aloitetaan tammikuussa 2022

Rakennustyöt alkavat Hermannin rantatieltä tammikuussa. Kadun liikennejärjestelyt muuttuvat töiden alkamisen myötä. Katu muuttuu yksisuuntaiseksi Haukilahdenkadun ja Vanhan talvitien välisellä osuudella. Etelään suuntautuva liikenne jää Hermannin rantatielle ja pohjoiseen suuntautuva liikenne siirtyy Kyläsaarenkadulle, josta tulee myös yksisuuntainen. Jalankulun ja pyöräilyn reitit säilyvät alkuvaiheessa nykyisellään.

Nihdin ja Pasilan liittyvät hankeosat ovat jo siirtyneet toteutusvaiheeseen. Nihdin esirakentaminen käynnistyi heinäkuussa 2021 ja Pasilan raiteistomuutostyöt aloitettiin elokuussa 2021.

Rakentamisesta ja sen vaikutuksista tiedottaminen

Kalasatamasta Pasilaan -hanke järjestää verkkoasukasinfon torstaina 2.12.2021 klo 17–19. Tilaisuus toteutetaan Teams Live -tapahtumana. Liittymisohjeet löytyvät hankkeen verkkosivuilta www.kalasatamastapasilaan.fi.

HKL:n johtokunnan päätös toteutusvaiheeseen siirtymisestä 9.11.2021

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätös 18.11.2021

Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen toteutussuunnitelma