Pyöräilijöitä kadulla. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Jussi Hellsten

Helsinkiläiset vahvasti pyöräliikenteen edistämisen kannalla

23.11.2018 12:35

Kaupungin tavoite parantaa Helsingin pyöräilyoloja saa asukkailta vahvan tuen: 94 prosenttia helsinkiläisistä suhtautuu myönteisesti pyöräliikenteen edistämiseen, selviää tuoreesta Pyöräilybarometri 2018 -tutkimuksesta.  

Tutkimuksessa selvitettiin myös pyörällä liikkuvien asukkaiden käsityksiä Helsingin pyöräilyolosuhteista. Pyörällä liikkuvien asukkaiden mielestä Helsinki on jo melko hyvä paikka liikkua pyörällä – 87 prosenttia pyöräilevistä on tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä Helsinkiin pyöräilykaupunkina. 

Tutkimus osoittaa, että pyöräilyn olosuhteissa on kuitenkin vielä reippaasti parannettavaa. Vaikka valtaosa pitääkin pyöräilyä Helsingissä melko sujuvana ja turvallisena, joka neljäs kokee turvattomuutta liikkuessaan pyörällä. Pyöräilykokemukseen vaikuttavista asioista eniten tyytymättömyyttä aiheuttavat pyöräväylien työmaa-aikaiset järjestelyt – ne riepovat yli puolta pyörällä liikkuvista. Tyytymättömyyttä herättää myös esimerkiksi puutteellinen opastus.

Yli puolet pyöräilee lumettomana aikana 

Pyöräilybarometrin mukaan 59 prosenttia Helsingin aikuisväestöstä pyöräilee vähintään kerran viikossa lumettomana aikana. Vuoden ympäri aikuisista pyöräilee reilu kymmenesosa. Tärkein syy valita pyörä kulkuvälineeksi on pyöräilyn kätevyys.  

Tutkimuksen mukaan helsinkiläisten pyöräilyä voidaan lisätä tehokkaimmin parantamalla pyöräpysäköinnin turvallisuutta, pyöräväylien kattavuutta, turvallisuutta ja kunnossapitoa sekä työmaa-aikaisia järjestelyjä.

Tutkimuksen aineisto kerättiin puhelinhaastatteluin elokuussa 2018 ja otos edustaa 18−74-vuotiaita helsinkiläisiä. Haastatteluja tehtiin yhteensä 2010. Tutkimus toteutettiin nyt kolmannen kerran ja sen toteutti Otantatutkimus Oy Helsingin kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta. Pyöräilybarometriin voi tutustua osoitteessa hel.fi/pyoraily. 

Pyöräliikenteen edistäminen on yksi niistä keinoista, joilla Helsinki pyrkii varmistamaan liikenteen toimivuuden tulevaisuudessa. Kaupungin kasvaessa ja tiivistyessä lisääntyy väistämättä myös liikenne. Mitä useampi matka tehdään auton sijaan kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä, sitä suurempi määrä ihmisiä mahtuu liikkumaan kaupungissa sujuvasti.

Lisää aiheesta:

Pyöräilybarometri 2018 (pdf)  



JAA