Metsässä kasvaa varpuja, mäntyjä ja muita puita. Metsän läpi kulkee leveä polku.

Helsingin metsänhoidon linjaukset uudistuvat

Helsingin kaupunkimetsien hoitoa ohjaavat linjaukset päivitetään tämän vuoden aikana. Uudet linjaukset laaditaan vastaamaan kaupungin strategiaa ja sen luonnonhoitoon liittyviä tavoitteita. Asukkaat ja sidosryhmät kutsutaan mukaan keskustelemaan syksyllä järjestettäviin tilaisuuksiin.

Helsingin kaupunki on käynnistänyt luonnonhoidon linjauksen päivitystyön. Nykyinen luonnonhoidon linjaus on vuodelta 2011. Siinä kuvataan Helsingin kaupungin omistamien viheralueiden luonnonhoidon periaatteet, toimintatapa ja tärkeimmät toimenpiteet.

Linjaus päivitetään vastaamaan tarkemmin nykyistä kaupunkistrategiaa ja sen tavoitteita. Strategian yksi keskeisimmistä tavoitteista on lisätä suunnitelmallista monimuotoisuutta metsäisillä alueilla. Toinen keskeinen tavoite on mahdollistaa metsien luontainen vanheneminen. Luonnonhoidon uusissa linjauksissa varaudutaan myös muun muassa ilmastonmuutokseen sekä kasvavan kaupungin vaikutukseen metsien kestokykyyn.

Päivitystyön taustalla on kaupungin LUMO-ohjelma ja sen tavoitteet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi sekä lukuisa joukko muita luontoon ja ympäristöön liittyviä selvityksiä. Päivitystyö tehdään kahdessa osassa. Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2022 työ käsittää metsäiset alueet. Toisessa vaiheessa vuonna 2023 uudistetaan linjauksia avoimien alueiden, kuten niittyjen ja peltojen, osalta. Luonnonsuojelualueet eivät sisälly luonnonhoidon linjaukseen.

Syksyllä käydään yhteistä keskustelua metsien hoidosta

Viheralueet ja luonnon monimuotoisuus ovat tärkeitä helsinkiläisille ja Helsingille, ja siksi päivitystyössä halutaan kuulla asukkaita ja sidosryhmiä mahdollisimman laajasti. Aiheesta järjestetään syyskuussa kaikille avoimia tilaisuuksia. Metsiä koskevat luonnonhoidon linjaukset tuodaan kaupunkilaisille kommentoitavaksi myöhemmin syksyllä avattavaan Kerro kantasi -kyselyyn. Lisäksi kaupunki keskustelee luontojärjestöjen ja -aktiivien kanssa yhteisissä tapaamisissa syksyn mittaan.

Syyskuun 8. päivänä järjestettävässä seminaarissa luonnonhoidosta keskustellaan monipuolisesti ja laajasti eri näkökulmista, joita ovat muun muassa luonnon monimuotoisuus, Helsingin metsien nykytila sekä kaupungistumisen vaikutukset metsien hoitoon. Seminaarissa tuodaan esiin uusinta tieteellistä tietoa kaupunkimetsistä ja niiden hoidosta. Lisäksi 21. päivä syyskuuta järjestetään työpaja, jossa päästään syventymään seminaarissa käsiteltyihin teemoihin. Tilaisuuksien kellonajoista ja paikoista sekä tarkemmista sisällöistä tiedotetaan elokuussa.

Luonnonhoidon linjauksen ensimmäinen, metsäalueita koskeva osa viedään loppuvuodesta kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn. Linjaukset laaditaan Helsingin kaupunkiympäristön toimialalla yhteistyössä konsulttitoimisto Sitowisen kanssa.

Uusien linjausten valmistelun aikana Helsingin metsäisillä alueilla tehdään vain rajallisesti toimenpiteitä. Kaupunki huolehtii metsäisillä alueilla liikkuvien turvallisuudesta poistamalla vaarallisia puita sekä tekemällä turvallisuutta parantavia toimia tonttien reunoilla ja reittien varsilla.

Kuva: Jan Salonen

LUMO-ohjelma (Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma 2021-2028, kaupunkiympäristölautakunta 21.4.2021)