Gardeniaan uusi vuokralainen – panimoravintola CoolHead Brew aloittaa toiminnan ensi kesäkuussa

Viikissä pitkään tyhjillään olleeseen Gardeniaan on solmittu vuokrasopimus. Panimoravintola CoolHead Brew aloittaa toimintansa talvipuutarhana toimineessa rakennuksessa ensi vuoden kesäkuussa.

Uusi toimija tuo lisää elämää Viikkiin

Uusi vuokralainen on kotimainen pienpanimo, jolla on suunnitelmissa rakentaa tiloihin itse tuotantolaitoksen lisäksi panimokauppa, panimobaari ja ravintola terasseineen. Tiloihin on suunniteltu järjestettävän lisäksi myös tapahtumia. Läheinen sijainti Helsingin yliopiston mikrobiologian ja elintarviketieteiden osastojen kanssa luo lisäksi uusia yhteistyömahdollisuuksia.Uusi toimija tuo siis lisää elämää Viikin kaupunginosaan.

Talvipuutarhan tilat aluksi kolmeksi vuodeksi vuokralle


Vuokrasopimus solmitaan määräaikaiseksi kolmen vuoden ajaksi, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Hallintaoikeus siirtyy CoolHead Brewille jo joulukuussa. Uudelta vuokralaiselta ei peritä vuokraa ensimmäisen puolen vuoden ajalta, jolloin panimoravintola tekee tiloihin tarvittavia muutoksia ja hoitaa toiminnan käynnistämiseksi vaadittavat viranomaisluvat. Vuokrattava tila on yhteensä 1447 m2.


Gardenian rakennukset ovat valmistuneet vuonna 2001. Lasirakenteisessa päärakennuksessa on toiminut trooppinen puutarha. Gardenian toiminta loppui vuonna 2015 kaupunginhallituksen päätöksestä, sillä toimintaa ei saatu yrityksistä huolimatta taloudellisesti kannattavaksi. Helsingin kaupunki on yrittänyt myydä rakennusta vuosien varrella.

Gardenian ympäristöön suunnitteilla myös täydennysrakentamista

Gardenian tontille ja sen lähiympäristöön suunnitellaan uusia liikennejärjestelyitä ja täydennysrakentamista. Kun asemakaavan suunnittelu alkaa, hankkeen tiedot näkyvät karttapalvelussa.