Finlandia-talon uudeksi julkisivuverhoiluksi esitetään italialaista Lasan alueen marmoria

Finlandia-talon uudeksi julkisivuverhoiluksi esitetään italialaista Lasan alueen valkoista marmoria. Materiaalin todettu täyttävän parhaiten esteettisiltä ja teknisiltä ominaisuuksiltaan julkisivulle asetetut vaatimukset, kun asiaa tarkastellaan sekä rakennussuojelun että teknisen kestävyyden kannalta.

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto käsittelee Finlandia-talon perusparannuksen hankesuunnitelman täydennystä julkisivun osalta 11.6.2020. Muutoin hankesuunnitelma valmistui vuonna 2019. Hankesuunnitelmassa päätettiin myös rakentamiskustannuksista mukaan lukien julkisivumateriaalin kustannus.

Julkisivun materiaalivalintaa on valmisteltu vuosia. Julkisivua varten on kartoitettu kestäviä marmorityyppejä ja vaihtoehtoisia materiaaleja, sekä luonnonkiviä että teollisesti valmistettavia tuotteita. Vuonna 2018 Finlandia-talon katolle pystytettiin koeseinä, jossa on testattu kaikkiaan kahdeksaa mahdollista julkisivumateriaalia. Materiaaleja on testattu myös laboratoriokokeissa esimerkiksi nopeuttamalla niiden ikääntymistä.

Etelä-Tirolin alueelta louhittava Lasa Bianco Nuvolato marmori on värisävyltään ja kuvioinniltaan alkuperäistä Carraran marmoria vastaavaa, joten se toteuttaa hyvin Alvar Aallon näkemystä Finlandia-talosta ja samalla suojelupäätöksen tavoitteita.

Lasan marmorin käyttöiän arvioidaan testitulosten perusteella olevan vähintään 50 vuotta. Testauksessa Lasan marmorilla ei ilmennyt käyristymisilmiötä, joka on yleinen monille marmorityypeille. Lisäksi Lasan marmorin kestävyydestä on näyttöä referenssirakennusten julkisivuissa.

”Finlandia-talo on Alvar Aallon tuotannon tärkeiden teemojen kiteytymä ja kansainvälisesti tunnetuimpiin kuuluva työ. Helsingin kaupunki on valmistellut huolellisesti julkisivuhanketta, ja tutkimukset ovat olleet erittäin perusteellisia. Marmori on rakennuksen arkkitehtonisen identiteetin keskeinen tekijä, ja se sitoo yhteen talon sisätilat ja julkisivut, jotka muodostavat erottamattoman rakennustaiteellisen kokonaisuuden.

Suojelun näkökulmasta onkin erityisen tärkeää ja myönteistä, että julkisivun korjauksessa kyetään yhdistämään sekä marmori että kestävyys”, toteaa yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen Museovirastosta.

Julkisivu uusitaan kokonaan

Finlandia-talon 11 000 julkisivulaattaa ja niiden kiinnitykset sekä lämmöneristeet uusitaan. Laatat ovat pinta-alaltaan 7000 m2.

Hankesuunnitelmien perusteella lasketut rakentamiskustannukset ovat 119 miljoonaa euroa. Julkisivujen osuus kustannuksista on noin 12–15 prosenttia, josta julkisivun materiaalikustannus on alle puolet.

Lasan marmorin laadunvarmistukselle on laadittu valvontaohjelma yhteistyössä toimittajan kanssa. Kiven koko tuotantoketju on luotettava ja jäljitettävissä, sillä kiven louhinnan ja laatat valmistaa sama yritys.  

Finlandia-talo palvelee koko perusparannuksen ajan

Finlandia-talo jatkaa toimintaa kongressi- ja tapahtumakeskuksena koko perusparannuksen ajan.

Finlandia-talo on kovalla käytöllä oleva konserttien, kongressien, messujen sekä yritystilaisuuksien ja juhlien tapahtumakeskus, jossa järjestetään vuosittain noin 800 tapahtumaa. Finlandia-talosta on tullut Suomen kansainvälisesti tunnetuin kongressi- ja konserttitalo 50-vuotisen historiansa aikana.

Perusparannuksen ansiosta taloon rakennetaan puitteita myös uusille palveluille. Suunnitteilla on esimerkiksi audiovisuaalinen näyttely ja designkauppa. Jotta ravintola pystyy jatkossakin palvelemaan suuria tapahtumia ja konferensseja, keittiö nykyaikaistetaan.

Finlandia-talo pysyy avoinna asiakkaille koko perusparannuksen ajan Pikku-Finlandiaksi nimetyn tapahtumatilan ansiosta. Pikku-Finlandian suunnittelu on edennyt kevään 2020 mittaan ja kaupunki kilpailuttaa parhaillaan rakennukselle urakoitsijaa.

Finlandia-talon vuonna 1971 valmistunut päärakennus on pian 50-vuotias. Kuntotutkimusten perusteella talo on laajan perusparannuksen tarpeessa. Finlandia-talo korjataan ja entisöidään kellarista katonharjaan ja uusitaan putkistoista julkisivuun. Uudet kuluttajille suunnattavat palvelut saavat tilat Alvar Aallon perintöä ja talon suojelua kunnioittaen.

Perusparannus käynnistyy vuoden 2022 alussa ja kestää noin 2,5 vuotta. Työ valmistuu ja otetaan käyttöön kahdessa vaiheessa: kongressisiipi avautuu keväällä 2023 ja päärakennus kesällä 2024.

Jaoston kokousaineisto 

Kuva: Pete Laakso