Kaunis merimaisema.

Vinkit kaupunkijuhannukseen – mitä tehdä ja minne mennä

Keskikesän juhla tulee taas. Perinteistä poiketen Seurasaaressa ja Pihlajasaaressa ei tänä vuonna järjestetä juhannusjuhlia. Seurasaari on kuitenkin loistava ulkoilukohde, jossa voit nauttia kauniista luonnosta. Perinteiset juhannusristeilyt järjestetään tänäkin vuonna rajoitukset ja ohjeistukset huomioiden. Lisäksi saunomaan pääsee esimerkiksi useissa Helsingin julkisissa saunoissa, Löylyssä ja Jollaksen kartanossa.

Helsingissä riittää tapahtumia koko perheelle. Katso alta menovinkkimme kaupunkijuhannukseen viettoon:

Suloisia eläimiä, vauhtia ja merellisiä tunnelmia

Korkeasaari on avoinna joka päivä, joten pääset myös juhannuksena ihailemaan suloisia eläimiä ja koreita lintuja. Korkeasaari onkin erinomainen paikka viettää aikaa yhdessä perheen kanssa. Huomioithan, että eläintalot ja sisäevästilat ovat toistaiseksi suljetut.

Linnanmäki on avoinna joka päivä myös juhannuksena. Jos siis haluat vauhtia, jänniä hetkiä ja hauskoja pelejä, Linnanmäki on oiva valinta.

Suomenlinnassa on palveluita avoinna koko juhannuksen. Linnoitukseen voi saapua muun muassa museovierailulle, nauttimaan ravintoloihin ja kahviloihin sekä tietysti ulkoilemaan ja ihailemaan nähtävyyksiä. Huomioithan, että matkustajamääriä lautoilla on rajoitettu. Lauttaliikennettä on kuitenkin tihennetty vastaamaan kysyntää.

Uimaan ja saunomaan keskellä kaupunkia

Uimaan ja saunomaan pääsee myös kaupungissa, sillä Allas Sea Pool availee palveluitansa. Jos siis haluat nauttia merellisestä tunnelmasta keskellä kaupunkia, mennä välillä saunaan ja mahdollisesti pulahtaa uimaan, Allas on juuri oikea paikka. Lisäksi voit nauttia livemusiikista sekä juhannusaattona että juhannuspäivänä.

Löyly on avoinna joka päivä. Myös useat muut Helsingin julkiset saunat pitävät ovensa avoinna juhannuksena.

Jollaksen kartanossa pääsee saunomaan ja uimaan juhannusaattona ja juhannuspäivänä. Juhannuslöylyt voi ottaa kahdessa saunassa: hirsiseinäisessä, puulämmitteisessä rantasaunassa sekä kosteassa, hapekkaassa telttasaunassa. Voit testata vaikka molempia saunoja vuorosi aikana vihtojen kera!

Saaristoristeilyt juhannuksena

Sunlines järjestää Helmiradion Juhannusristeilyn, jossa pääset kiertelemään Helsingin saaristoa ja samalla osallistumaan ainutlaatuisiin juhliin. Myös Royal Line toteuttaa tutut saaristoristeilynsä Helsingin ja Espoon saaristoissa.
Eri risteilyt on koottu yhteen stadissa.fi -sivulle.

Merelle myös poikkeusaikana

Merellisyys on tällaisena poikkeusaikana erityinen henkireikä helsinkiläisille, jotka pääsevät kesän aikana helposti lähimatkailemaan Helsingin saaristoon. Vesireittiliikenne alkoi asteittain jo toukokuussa, ja isommin liikennöinti alkoi heti kesäkuun alussa tuttuihin ja hieman tuntemattomiinkin kohteisiin. Esimerkiksi Vallisaari, Isosaari ja Lonna tarjoavat kaikki merellistä tunnelmaa erilaisen persoonallisissa paketeissaan.

Meri kuuluu kaikille poikkeusaikanakin

MyHelsinki vinkkaa: 10 tapaa nauttia merellisestä Helsingistä juhannuksena

Vihreät sylit vievät kävelyretkille puistoihin ja kirja tutustuttaa Helsingin luontoretkikohteisiin

Kaupungin Vihreät sylit -sivusto opastaa kävelyretkille Helsingin puistoihin. Luonnossa liikkujan on hyvä tutustua myös Suomen Ladun vastuullisen ulkoilijan etikettiin. Helsingin kaupungin julkaisema Lumoava Helsinki – 200 luontoelämystä -kirja on nyt saatavilla ilmaiseksi pdf-versiona. Helsingin luontoretkikohteita kattavasti esittelevä teos on saatavilla verkossa suomeksi ja englanniksi. Kirja toimii oppaana lähiluontoon ja tarjoaa monipuolisia luontoretki-ideoita kaupunkiin. Helsingissä on yhteensä 31 luonnonmuistomerkkiä. Niistä suurin osa on jollakin tavalla erikoisia puita tai puuryhmiä, mutta mukaan mahtuu myös hiidenkirnuja, kalliorotko ja siirtolohkare.

Retkelle kaupunkipyörällä tai kävellen kotikaupunkipoluille

Terveyspalvelut

Terveysasemat ovat avoinna normaalisti auki torstaina 18.6. klo 8-16. Terveysasemat ovat kiinni juhannuksena 19.-21.6.

Kiireellistä apua tarvitsevat potilaat hoidetaan iltaisin, viikonloppuisin ja pyhinä Haartmanin, Malmin, Jorvin, Peijaksen ja Uudessa Lasten sairaalassa.

Soita ennen päivystykseen hakeutumista maksuttomaan Päivystysavun numeroon 116 117. Numerossa palvellaan ympäri vuorokauden.

Sosiaali- ja kriisipäivystys palvelee kesällä ympäri vuorokauden. Sosiaalipäivystys p. 020 69 6006 ja kriisipäivystys p. 09 310 44222.

Henkeä uhkaavat tilanteet – Soita 112

Terveysneuvontaa helsinkiläisille 24/7 – p. 09 310 10023

Lue lisää sosiaali- ja terveyspalveluista.

Joukkoliikenne

HSL:n liikenteessä on perinteiseen tapaan poikkeuksia aikatauluissa juhannuksena. Juhannusaattona bussit ajavat pääsääntöisesti lauantain aikatauluilla ja juhannuspäivänä sunnuntain aikatauluilla. Junat puolestaan liikkuvat näinä öinä kuten normaalilauantaina.

Ratatöiden takia U- ja L-junilla on liikennekatko Kauklahdesta länteen 20.-21.6.

Lue lisää HSL:n sivuilta.

Kirjastojen aukioloajat

Juhannuksena on aikaa nauttia kirjojen seurasta. Voit lainata itsellesi uutta luettavaa helposti e-kirjastosta

Voit myös tarkistaa oman lähikirjastosi aukioloajat juhannuksena kirjastojen omilta sivuilta

Kesätekemistä Helsingissä

Kaupungissa on paljon tekemistä myös kesällä. Tutustu koosteeseemme, mitä kaikkea voit tehdä kesäisessä Helsingissä:
Kesätekemistä Helsingissä

Uimarantakausi on myös alkanut ja mikä olisi parempi hetki heittää talviturkki pois kuin juhannus.

Kuva: Mika Lappalainen