Suoraan sisältöön
A A A
Kuva: Lauri Rotko

Suositut Öljysäiliö 468:n avoimet ovet tulevat taas

Kruunuvuorenrannassa sijaitseva Öljysäiliö 468 -valotaideteos avaa ovensa yleisölle kolmena syysviikonloppuna.

Säiliöön on vapaa pääsy. Öljysäiliön lähellä on parkkipaikkoja edellisvuosia vähemmän, joten kannattaa hyödyntää alueen hyviä julkisia liikenneyhteyksiä. Linja-auto 88 Herttoniemen metroasemalta vie lähimmäksi säiliötä. Kulku säiliölle ei ole täysin esteetön.

Säiliölle on viitoitettu reitti parkkipaikalta ja linja-autopysäkiltä. Alueella on oppaita opastamassa kävijöitä. Lisäksi paikallisia pop up –ruokamyyjiä on tulossa tapahtuma-alueelle.

Kruunuvuorenrannan öljysäiliölle pääsee henkilöautolla ajamalla Laajasalossa nykyisen Koirasaarentien länsipäähän ja kääntymällä siitä vasemmalle Saaristolaivastonkadulle. Väliaikainen, pieni pysäköintialue on Saaristolaivastonkadun pohjoispäässä. Autoja voi lisäksi jättää myös Pojamankadun ja Koirasaarentien varteen. Pysäköintialueelta säiliölle johtaa kävelyreitti (400 m) rannan tuntumassa. Linja-auto 88 Herttoniemen metroasemalta vie lähimmäksi säiliötä.

Kruunuvuorenrannan valotaidekartta verkossa

Koko Kruunuvuorenrannan kaupunginosa on valmistuessaan yhtenäinen pimeän ajan maisemataideteos, jonka kohokohdiksi tulee pysyviä ja vaihtuvia valotaideteoksia. Tonteille sijoitelluista valotaideteoksista on julkaistu kartta kaupungin verkkosivulla.

Vuoteen 2030 mennessä Kruunuvuorenrantaan rakennetaan koti noin 13 000 asukkaalle, ja alueelle syntyy noin 800 työpaikkaa.

Öljysäiliö tapahtuma-areenana

Teos on pysyvä valo- ja maisemateos. Paikalleen jätetty terässäiliö on muutettu katetuksi tapahtuma-areenaksi. Säiliön teräsvaippaan on puhkaistu 2012 aukkoa, joiden kautta led-valot syttyessään ja sammuessaan saavat säiliön hohtamaan lyhdyn tavoin pimeässä. Valojen rytmiä säätelee tuulen nopeus. Valoteos syttyy auringonlaskun jälkeen. Alkuillasta teos hohtaa valkoisena ja illan muuttuessa yöksi punaisena.

Nimi Öljysäiliö 468 viittaa Kruunuvuorenrannan lähes 90 vuotta kestäneeseen öljysatamakauteen. Teoksen on suunnitellut valotaiteilija Tapio Rosenius Lighting Design Collectivesta. Useita valosuunnittelualan palkintoja voittanut teos toteutettiin World Design Capital Helsinki 2012 -projektina.

Öljysäiliön ovet ovat avoinna tänä syksynä seuraavasti:

•22.–23.9. klo 18–21


•29.–30.9. klo 18–21


•6.–7.10. klo 18–21

Tarkempia tietoja tapahtuman aikana Facebookissa


Lisätietoa säiliöstä

JAA