Rakentaminen jatkui ennätysvilkkaana Helsingissä vuonna 2019

Asuntoja valmistui enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin 1960-luvun jälkeen. Kaikista valmistuneista asunnoista suurin osa oli kaksioita, mutta yksiöille myönnettiin viime vuoden aikana jo enemmän rakennuslupia kuin kaksioille tai kolmioille.

Uusia asuntoja valmistui viime vuonna Helsingissä ennätykselliset 6736. Uustuotantona ja laajennuksin asuntoja valmistui 6156 ja loput 580 olivat käyttötarkoituksen muutoksia. Kerrosalassa mitattuna uusia asuinrakennuksia valmistui 475 360 kerrosneliömetriä, mikä on enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin vuonna 1970 alkaneen tilastoinnin aikana.

Viime vuonna aloitettiin 6928 asunnon rakentaminen, ja vaikka määrä jäikin vuoden 2018 huippulukemista, ylitti se silti 2010-luvun keskiarvon yli 30 prosentilla. Asunnoille myönnettiin myös rakennuslupia enemmän kuin 2010-luvulla keskimäärin, viime vuonna lupa myönnettiin 7909 asunnon rakentamiselle.

Rakenteilla olevien asuntojen määrä nousi nykyiselle 10 000 asunnon tasolleen vuoden 2018 aikana ja vuoden 2019 lopussa rakenteilla oli 10 009 asuntoa.

Yksiöiden osuus kasvussa

Eniten asuntoja valmistui Kalasataman, Kuninkaantammen ja Jätkäsaaren projektialueille. Kaikista valmistuneista asunnoista suurin osa, noin 32 prosenttia, oli kaksioita. Neljäsosa oli yksiöitä, toinen neljännes kolmioita ja vähintään neljähuoneisia asuntoja oli noin 17 prosenttia valmistuneista asunnoista.

Yksiöiden osuus uusien asuntojen tuotannossa on kasvussa, ja viime vuonna yksiöille myönnettiin jo enemmän rakennuslupia kuin kaksioille tai kolmioille.

Tuotannosta 45 prosenttia säänneltyä

Kaikesta vuoden 2019 asuntotuotannosta 24 prosenttia oli välimuodon säänneltyä asuntotuotantoa. Osuus koostui pääasiassa Hitas-asunnoista, joita valmistui 950, ja asumisoikeusasunnoista, joita valmistui 625. ARA-vuokratuotanto muodosti 21 prosentin osuuden uusista asunnoista, kun opiskelija- ja nuorisoasuntoja valmistui 349 ja muita ARA-vuokrakohteita 1052.

55 prosenttia asuntotuotannosta oli sääntelemättömiä omistus- ja vuokra-asuntokohteita. Kaikista uusista asunnoista 90 prosenttia valmistui kerrostaloihin.

Helsingin kaupungin rakennuttamia asuntoja valmistui 1 314, joista ARA-vuokra-asuntoja oli 732, asumisoikeusasuntoja 378 kappaletta ja Hitas-asuntoja 204 kappaletta.

Toimitilarakentamisen keskittymät Keski-Pasila ja Kalasatama

Toimitilarakennuksia valmistui viime vuoden aikana 263 776 kerrosneliömetrin verran. Toimitilarakennuksilla tarkoitetaan kaikkia muita kuin asuinrakennuksia.

Vuoden 2018 poikkeuksellisen korkeisiin lukemiin verrattuna määrä tarkoittaa noin 37 prosentin laskua, mutta pidemmän aikavälin vertailussa vuosi 2019 näyttäytyy vilkkaana myös toimitilarakentamisen osalta, sillä 2010-luvun keskiarvo ylittyi kuitenkin 30 prosentilla. Rakenteilla olevia toimitiloja oli vuoden 2019 lopussa 489 453 kerrosneliömetrin verran, mikä ylitti 2010-luvun keskiarvon 27 prosentilla.

Toimitilarakentamisen selkeät keskittymät olivat Keski-Pasila ja Kalasatama, joihin valmistui yhteensä lähes puolet Helsingin uusista toimitilarakennuksista.

Lisää rakentamisesta Helsingissä 2019:

Rakentamisen vuosijulkaisu 2019

Rakentaminen 2019 pähkinänkuoressa

Kuva: Jätkäsaari kesällä 2019, Antti Pulkkinen