Pystytkö sinä pelastamaan Suomen 48 tunnissa? Perjantaina käynnistyy ennennäkemätön haaste

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot koettelevat Suomea nyt kovaa. Tulevana viikonloppuna 20.–22.3. haastetaan koko Suomi keksimään ideoita ja innovaatioita, jotka edesauttavat Suomen selviämistä koronaviruksen aiheuttamasta kriisitilanteesta. Mukana haasteessa ovat muun muassa Helsingin kaupunki, työ- ja elinkeinoministeriö, lukuisia yrityksiä ja huippunimiä eri aloilta.

Suomessa käynnistyy perjantaina ennenäkemättömän laaja haaste, kun lukuisat suomalaisyritykset ja yritysvaikuttajat laittavat liikkeelle Hack the crisis -haasteen. Osallistujille annetaan 48 tuntia aikaa keksiä ideoita ja innovaatioita Suomen auttamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa kriisissä.

”Me suomalaiset pystymme toimimaan erinomaisesti paineen alla. Koko historiamme ajan olemme onnistuneet selviytymään vaikeista kriiseistä, eikä koronavirus ole poikkeus. Se vaatii kuitenkin sitä, että kollektiivisesti mietimme, millä eri innovaatioilla ja tavoilla voimme auttaa maatamme tässä tilanteessa. Nyt jokaista yritystä, yhteisöä ja yksilöä tarvitaan apuun”, kertoo hankkeen käynnistäneen the Ghost Companyn Jussi Tapio.

Hack the Crisis toteutettiin ensimmäisen kerran Virossa ja naapurimaamme on nyt mukana Suomen kanssa etsimässä molempia hyödyttäviä ratkaisuja. Suomessa muun muassa Helsingin kaupunki, työ- ja elinkeinoministeriö, Business Finland, Inventure, Junction ja lukuisat muut tahot ovat ilmoittautuneet tukemaan tapahtumaa ja mentoroimaan osallistuvia tiimejä.

”Koronatilanne Suomessa on huolestuttava monella tapaa. Poikkeustilanne vaatii poikkeuksellisia ratkaisuja. Uusi tilanne vaatii uudenlaisia innovaatioita ja Suomessa on tähän pitkät perinteet. Nyt jos koskaan on aika kokoontua yhteen miettimään millaisilla keinoilla voimme auttaa maatamme laaja-alaisesti. Toivon, että mahdollisimman moni lähtee viikonloppuna mukaan ennakkoluulottomalla asenteella ja innolla, ” elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa.

48 tuntia aikaa – mitä teet?

Kaikki haasteeseen osallistuvat tiimit saavat 48 tuntia perjantaista sunnuntaihin aikaa miettiä vastausta kolmeen alakategoriaan: pelasta henkiä, pelasta yhteisöjä ja pelasta yrityksiä. Ideoiden kehittely tapahtuu verkon välityksellä.
Aikarajan mentyä umpeen haastetta varten kerätty jury valitsee viisi parasta ideaa. Niitä työstävät tiimit saavat kaksi viikkoa aikaa sekä resursseja jatkojalostaa niitä toimiviksi konsepteiksi.

”On ollut hienoa nähdä miten suomalaiset yritykset ja ihmiset toimialasta riippumatta ovat lähteneet niin innolla mukaan hankkeeseen. Olen varma, että kun yhdessä lähdemme miettimään ratkaisuja, löydämme varmasti uusia innovaatioita hyödyttämään sekä meitä että muita maita, jotka tämän poikkeuksellisen tilanteen kanssa kamppailevat ”, juryn puheenjohtaja Sami Lampinen linjaa.

Mukana olevat organiaatiot: Ghost Company, Inventure, Fujitsu Finland, Cisco Finland, Lataamo Group, Junction, Helsingin kaupunki, Casagrande Laboratory, Helsinki Factory, Sjaelso Finland, Republic of Communications, Maki.VC, Business Finland

Osallistumisohjeet

  • Rekisteröityminen tapahtuu osoitteessa: hackthecrisisfinland.com.
  • Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan alasta, koulutustaustasta tai maantieteellisestä sijainnista riippumatta.
  • Osallistua voit joko yksin tai tiiminä Yksin ilmottautuvat henkilöt voivat etsiä halutessaan tiimikavereita Slackista.
  • Jokainen suomalainen voi ehdottaa kehitystarvetta #hackthecrisisfin
  • Ideat pitchataan kahden minuutin videona sunnuntaina klo 14.
  • Kun projektit on palautettu, kaikilla on mahdollisuus tarkastella tehtyjä projekteja. 

Lisätiedot:
Jussi Tapio, 0405561638, jussi@ghostcompany.fi, Jere Rinne, 045 865 4001, jere.rinne@republic.fi ja Toni Tervo, 040 737 7725,  toni.tervo@republic.fi