Vartiokylän koulu.

Pääkaupunkiseudulla voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia jatketaan – yläkoulut ja toinen aste jatkavat etäopetuksessa pääsiäisen yli

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 24.3.2021, että alueella voimassa olevia yksityistilaisuuksiin, harrastustoimintaan, julkisten tilojen käyttöön ja etätyöhön liittyviä rajoituksia ja suosituksia jatketaan 30.4.2021 saakka.

Lisäksi koordinaatioryhmä linjasi, että perusopetuksen ja toisen asteen etäopetusta jatketaan pääsiäisen yli, 5.4.2021 saakka. Toisen asteen osalta päätöksen tekevät kaupungit. Perusopetuksen 7.-10. vuosiluokkien osalta aluehallintovirasto tekee päätöksen koulujen tilojen sulkemisesta ja kaupungit päättävät poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä. Koordinaatioryhmä palaa opetuksen tilanteeseen valtioneuvoston opetukseen liittyvien linjausten selvittyä tai viimeistään pääsiäisviikolla.

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee edelleen, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekisi päätöksen tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n toimeenpanon jatkamisesta alueella nykyisellään kahdeksi viikoksi 29.3.2021 alkaen.

Koronakoordinaatioryhmä on huolissaan epidemian leviämisestä alueellaan ja katsoo, että olemassa olevien rajoitusten ja suositusten jatkaminen on perusteltua virusmuunnosten leviämisen uhan torjumiseksi.

Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen ja Oulun kaupungit osallistuivat yhdessä muiden eurooppalaisten kaupunkien kanssa minuutin hiljaiseen hetkeen vuosi sitten alkaneen koronapandemian uhrien muistoksi. Yhteistä muistohetkeä vietettiin keskiviikkona 24. maaliskuuta kello 13 Suomen aikaa. Hiljaisen hetken aloite on tullut Eurocities-kaupunkiverkostolta, jonka jäseniä Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere ja Oulu ovat.

Koronakoordinaatioryhmän aiemmin linjaamat, pääosin huhtikuun loppuun voimassa olevat rajoitukset ja suositukset

Koronakoordinaatioryhmän linjaamat rajoitukset ja suositukset ovat pääosin voimassa 30.4.2021 saakka. Linjaukset on tehty epidemiologiseen tilannekuvaan perustuen ja kokonaisarviointia käyttäen. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Julkisten ja yksityisen tilojen sulku

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt tiloja suljettavaksi koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella väliaikaisen tartuntatautilain pykälän 58 g mukaisesti. Päätös tilojen sulkemisesta koskee laajasti niin julkisen kuin yksityisen sektorin toimijoiden seuraavia tiloja:

  • joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
  • yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
  • tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
  • huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat
  • sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
  • kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Sisätiloja on kuitenkin mahdollista käyttää, jos niissä on samanaikaisesti enintään kymmenen asiakasta tai osallistujaa. Ulkotiloissa vastaava asiakasmääräraja on viisikymmentä. Jos toimija ei rajaa tilojen käyttöä korkeintaan edellä mainittuihin henkilömääriin, tilat on suljettava. Tilojen käytössä on huomioitava aina tartuntatautilain mukaiset uudet velvoitteet terveysturvallisista järjestelyistä ja asiakkaiden ohjeistamisesta. Jos terveysturvallisuudesta ei ole mahdollista huolehtia, tilaa ei voi käyttää.

Lisäksi muuten suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Rajoitus on voimassa 28.3.2021 saakka. Etelä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee rajoituksen jatkopäätöstä ja tiedottaa siitä mahdollisimman pian. 

Tosiasiallisen etäisyyden mahdollistaminen julkisissa tiloissa, tartuntatautilain väliaikainen 58 d §

Yksityisillä ja julkisilla toimijoilla on velvollisuus yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön järjestämisestä siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Päätös koskee laajasti niin yksityisiä kuin julkisia asiakastiloja, pois lukien ravintolat. Jollei kontaktien välttäminen ole mahdollista, asiakastila voidaan aluehallintoviraston tai kunnan päätöksellä sulkea kokonaan.

Rajoitus on voimassa 14.4.2021 saakka. Päätöksen rajoituksesta on tehnyt Etelä-Suomen aluehallintovirasto. 

Yleisötilaisuuksien järjestäminen

Kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty määräajaksi kuitenkin siten, että korkeintaan kuuden henkilön yleisötilaisuuksien ja kokouksien järjestäminen sallitaan edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n 21.9.2020 antamaa ohjetta. Korkeintaan kuuden hengen tilaisuuksista tulisi järjestää vain ehdottoman välttämättömät, kuten lakisääteiset yhtiökokoukset ja yhdistysten kokoukset, ja näissäkin tulee hyödyntää etäyhteyksiä aina kun se on mahdollista.

Rajoitukset ovat voimassa 14.4.2021 saakka. Päätöksen rajoituksesta on tehnyt Etelä-Suomen aluehallintovirasto. 

Yksityistilaisuuksien järjestäminen

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti, että lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille. Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi lainkaan. Hautajaisiin tai muistotilaisuuksiin osallistuminen suositellaan edelleen rajattavaksi vain hyvin suppeaan lähiomaisten joukkoon.

Suositus on voimassa 30.4.2021 saakka.

Julkiset tilat

Kaikki yleisölle avoimet asiakastilat, vuonna 2008 ja sitä myöhemmin syntyneiden lasten ohjatun harrastustoiminnan vuoroja lukuun ottamatta, pysyvät huhtikuussa edelleen suljettuina. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaupunkien kaikkia kulttuuritaloja, museoita ja nuorisotiloja. Työväenopistojen lähiopetus on keskeytetty ja opistoissa on siirrytty etäopetukseen marraskuussa.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen välttämättömään koulutukseen käytettävät tilat pidetään auki. Myös esimerkiksi välttämätön asiointikoneiden käyttö kirjastoissa ja vähävaraisten kasvomaskijakelu jatkuu. Kaupungit ovat määritelleet välttämättömiä palveluita tarjoavat tilat, jotka pidetään rajatusti ja terveysturvallisesti auki. Kirjastot tarjoavat edelleen rajattua palvelua.

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen vahvasti yksityisiä toimijoita rajoittamaan vastaavalla tavalla liikunnan ja vapaa-ajan tilojen käyttöä. 

Rajoitukset ja suositukset ovat voimassa 30.4.2021 saakka.

Harrastustoiminta

Kaupunkien hallinnoimissa sisä- ja ulkotiloissa voidaan järjestää ohjattua harrastustoimintaa vain vuonna 2008 ja sitä myöhemmin syntyneille. Kaikki lasten ja nuorten harrastus- ja toimintamuodot on toteutettava ilman lähikontakteja.

Rajoitus on voimassa 30.4.2021 saakka.

Yläkoulujen opetus

Yläkoulut siirtyivät etäopetukseen maanantaina 8.3.2021. Etäopetusta jatketaan 5.4.2021 asti. Päätös koskee myös 10.-luokan oppilaita.

Välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan edelleen. Suljettavia koulutiloja voi käyttää esimerkiksi erityisen tuen, pidennetyn oppivelvollisuuden ja valmistavan opetuksen oppilaiden lähiopetukseen sekä muuhun välttämättömään lähiopetukseen.

Rajoitus on voimassa 5.4.2021 saakka. Perusopetuksen 7.-10. vuosiluokkien osalta aluehallintovirasto tekee päätöksen koulujen tilojen sulkemisesta ja kaupungit päättävät poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä.

Toisen asteen opetus

Toisen asteen koulutus (lukiot ja ammatilliset oppilaitokset) jatkavat etäopetuksessa. Välttämättömän lähiopetuksen tarpeet turvataan. Lähiopetusta tarjotaan muun muassa erityisopetuksessa oleville ja kehitysvammaisille opiskelijoille sekä yksilöllistä tukea eri syistä tarvitseville opiskelijoille.

Rajoitus on voimassa 5.4.2021 saakka.

Etätyö

Koordinaatioryhmä suosittelee edelleen työnantajia järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että työnantaja ohjeistaa kasvomaskin käytön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Työpaikoilla ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa.

Suositus on voimassa 30.4.2021 saakka.

Kasvomaskin käyttö

Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille kaikissa sisätiloissa kodin ulkopuolella.

Suositus on voimassa toistaiseksi.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.

Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.

Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

(Kuva: Seppo K. Niiranen)