Suoraan sisältöön
Etusivu
A A A
Apulaispormestari Pia Pakarinen. Kuva: Pertti Nisonen

Pia Pakarinen: Varhaiskasvatus ja koulutus vahvasti esillä kaupunkistrategiassa

Maailman toimivin kaupunki  - Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 tulee keskiviikkona 13. syyskuuta ensimmäiseen valtuustokäsittelyyn. Strategiaehdotuksessa on vahva varhaiskasvatuksen ja koulutuksen painotus, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen blogissaan.

Toimiva kaupunki tarkoittaa strategian mukaan muun muassa sitä, että päiväkodit löytyvät läheltä ja kouluun uskaltaa kävellä. Toimivuus rakentuu tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle.

Kasvava Helsinki tarvitsee toimia tasavertaisten mahdollisuuksien rakentamiseksi. Se puolestaan tarkoittaa ennen kaikkea investointeja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja opetukseen.

Eriarvoistumisen torjuminen aloitetaan tehokkaimmin jo päiväkodissa. Helsinki tavoittelee tästä syystä varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamista. Käytännössä sitä nostetaan edistämällä varhaiskasvatuksen maksuttomuutta. Lisäksi Helsingissä säilytetään subjektiivinen päivähoito-oikeus.

Eriarvoistumista vähentämiseksi varmistetaan myös sillä, että jokainen helsinkiläinen koulu on hyvä koulu. Myönteisen erityiskohtelun rahoitusta lisätään maltillisesti ja suunnataan lisäksi ammatilliseen koulutukseen ja lukioon. Helsingin jokaisen koulun on oltava niin hyvä, että vanhemmat valitsevat mielellään lähikoulun. Helsingin kouluissa aloitetaan myös kunnianhimoinen kiusaamisen vastainen ohjelma.

Lue Pia Pakarisen koko blogi

Lisää aiheesta Valtuusto käsittelee kaupunkistrategiaa vuosiksi 2017–2021


JAA