Helsinki yöllä

On aika siirtyä Helsinki Energy Challenge -kilpailun seuraavaan vaiheeseen

Parin päivän kuluttua Helsinki Energy Challenge -kilpailuun osallistuvat joukkueet saavat tietää pääsivätkö he finaaliin.

Syyskuun 30. päivä oli viimeinen mahdollisuus lähettää ehdotus Helsinki Energy Challenge -kilpailuun. Ehdotuksia tulikin kokonaista 252 kappaletta, paljon enemmän, kuin kilpailun järjestäjät osasivat odottaa.

“Olemme tehneet hiki hatussa työtä käydäksemme läpi kaikki hakemukset, jotta pystymme löytämään ne ratkaisut, joissa on aitoa potentiaalia Helsingille. Työ on ollut erittäin mielenkiintoista ja vaikeaakin, sillä tarjotut ratkaisut ovat niin erilaisia. Jotkut ovat melkeinpä valmiita ratkaisuja ja toiset vasta raakoja ideoita”, sanoo projektinjohtaja Laura-Uuttu Deschryvere.

Kilpailun tässä vaiheessa tiimejä arvostellaan myös heidän osaamisensa ja asiantuntijuuden perusteella. Uuttu-Deschryvere kehuu tiimejä monipuolisiksi, tiimin jäsenillä on paljon erilaista osaamista muun muassa yritys- ja tutkimuspuolelta, joka täydentää heidän tarjoamiaan ratkaisuja.

Finalisteja valitaan enintään 15, mutta niitä voi olla myös vähemmän. Finaalivaiheessa tuomaristo arvioi ehdotuksia anonyymisti, eli he eivät tiedä mikä ratkaisu on minkäkin tiimin suunnittelema.

Seuraavaksi finalistitiimit kutsutaan virtuaalisiin boot camp -tapaamisiin Helsingin kaupungin sekä muiden asiantuntijoiden kanssa, joiden avulla he voivat yhä parantaa ehdotustaan.

Lue lisää englanninkielisestä uutisesta Helsinki Energy Challengen kotisivuilta

Helsinki haluaa toimia alustana uusille, kestäville ja innovatiivisille ratkaisuille ja avasi 27. helmikuuta 2020 kansainvälisen Helsinki Energy Challenge -haastekilpailun. Kilpailulla haetaan ratkaisuja, joiden avulla kaupunki voidaan tulevien vuosikymmenien aikana lämmittää kestävällä tavalla ilman kivihiiltä ja mahdollisimman vähällä biomassalla. Kilpailun pääpalkinto on miljoona euroa.