Kuvassa on kolme eri-ikäistä ihmistä. Heidän taustallaan on OmaStadi kuvitusta.

OmaStadin uudistusehdotuksia hiotaan OmaStadi-sivustolla ja Teemaraksa-työpajoissa

Ehdotuksia muokataan OmaStadi-sivustolla ja teemallisissa verkkotyöpajoissa yhdessä kaupunkilaisten sekä kaupungin asiantuntijoiden kanssa. Teemaraksa-työpajat järjestetään 12.–23.4.2021. Ilmoittautuminen Teemaraksoille on päättynyt. Työpajoihin on ilmoittautunut 194 osallistujaa. Ehdotuksia on mahdollista muokata myös OmaStadi-sivustolla 7.5.2021 asti.

Verkossa yhteisesti kehitettävien ehdotusten teemat ovat liikunta ja luonto, puistot ja luonto, yhteisöllisyys, rakennettu ympäristö, kulttuuri, terveys ja hyvinvointi, ekologisuus sekä oppiminen ja osaaminen. Noin 500 ehdotusta ovat asukkaiden alueilleen ja koko Helsinkiin ehdottamia uudistuksia.

”Tässä vaiheessa ehdotukset ovat jo varsin pitkälle hiottuja. Se on monen mielestä motivoivaa, koska näillä ehdotuksilla on hyvät mahdollisuudet edetä kohti ensi syksyn äänestystä. Vielä ehdotuksia kuitenkin työstetään ja yhdistetään toisiin samankaltaisiin ehdotuksiin. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan kehittämään ehdotuksista timanttisia”, kertoo Helsingin kaupunginkanslian osallisuus ja neuvonta -yksikön kehittämispäällikkö Kirsi Verkka.

Tukea uudistusehdotusten edistämiseen saa oman alueen stadiluotsilta.

OmaStadi on Helsingin kaupungin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia. Syksyllä 2020 käynnistyi OmaStadin toinen kierros. Kaupunkilaiset saivat lokakuussa ideoida, mihin kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa. Ideoita tuli määräajassa 1463 kappaletta. OmaStadin kriteerien perusteella jatkoon pääsi 1150 ideaa. Ideoiden suosituimpia teemoja olivat liikunta ja ulkoilu, puistot ja luonto, rakennettu ympäristö sekä yhteisöllisyys. Alkuvuodesta kehitettiin verkossa OmaStadi-sivustolla ja Alueraksa-työpajoissa ideoista ehdotuksia. Huhtikuussa järjestettävillä Teemaraksa-työpajoilla kaupungin asiantuntijat auttavat ehdotusten viimeistelyssä. Ehdotuksia on mahdollista muokata myös OmaStadi-sivustolla 7.5.2021 asti. Sen jälkeen ehdotuksille laaditaan kustannuskehykset. Ensi syksynä valitaan äänestämällä ne ehdotukset, jotka kaupunki toteuttaa.

Lue lisää:


OmaStadi

Helsingin kaupungin stadiluotsit

Edellisen kierroksen kohteiden valmistumisen seuranta

Kuva: Mainostoimisto KMG.