Ohjaamon Pohjois-Helsingin alueen rekrytointitapahtuma järjestettiin Malmitalossa 13. kesäkuuta.

Ohjaamo Helsinki laajentaa palveluja Pohjois- ja Itä-Helsinkiin

Ohjaamon Pohjois-Helsingin alueen rekrytointitapahtuma järjestettiin Malmitalossa 13. kesäkuuta. Tapahtuman kohderyhmänä olivat 18–29-vuotiaat helsinkiläiset työnhakijat, joita saapui paikalle noin 250. Paikalla oli kuusi yhteistyökumppani-työnantajaa, jotka tarjosivat töitä joko kesäksi tai pidemmäksi aikaa. Työnantajat pikahaastattelivat hakijoita paikan päällä ja kertoivat työmahdollisuuksistaan.

Työnantajat antoivat hyvää palautetta tapahtumasta ja kokivat löytäneensä uusia potentiaalisia työntekijöitä. Myös nuoret kiittivät tapahtumaa ja sitä, että paikalla oli useita eri alojen yrityksiä, joiden kanssa pääsi keskustelemaan.

Ohjaamo Helsingin uraohjaajat ja yrityskoordinaattori palvelivat työhakijoita tilaisuudessa ja auttoivat työpaikkoihin tutustumisessa. Myös Stadin ammattiopiston väkeä oli paikalla kertomassa osallistujille koulutuspoluista.

Rekrtytapahtumaan osallistuneet työnantajat olivat Adecco, Bolt Works, Espresso House, Lassila ja Tikanoja, Securitas sekä Taxiagentit.

Ohjaamo Helsinki palvelee läpi kesän

Ohjaamo on 15–29-vuotiaille helsinkiläisille nuorille tarkoitettu neuvontapiste, josta saa tietoa, tukea ja apua erilaisiin elämäntilanteisiin. Nuoren käytettävissä on laaja joukko ammattilaisia, jotka neuvovat työ- ja opiskelupaikan etsimisessä, ammatinvalinnan kirkastamisessa, erilaisten lomakkeiden täyttämisessä sekä terveyteen ja asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi Ohjaamosta saa vinkkejä vapaa-ajan viettoon.

Ohjaamossa nuorta tuetaan, kunnes hänen tilanteeseensa löydetään ratkaisu. Ohjaamossa voi asioida yksin tai yhdessä läheisen kanssa ilman ajanvarausta ympäri vuoden. Apua on tarjolla myös puhelimitse tai sähköpostitse.

Ohjaamossa järjestetään myös ryhmätoimintaa, rekrytointitapahtumia ja koulutustilaisuuksia, joiden avulla pyritään tuomaan nuori lähemmäksi työ-, koulu- tai harrastusmahdollisuuksia.

Helsingin Ohjaamo-palveluita viedään parhaillaan myös Pohjois- ja Itä-Helsinkiin, jotta alueilla asuvat nuoret saavat palvelua lähempänä asuinseutuaan.

Ohjaamo Helsinki
Fredrikinkatu 48
Avoinna: ma klo 12–17, ti–pe klo 10–17. Heinäkuussa ma–pe klo 12–16 ja elokuussa ma–pe klo 12–17
S-posti: ohjaamo(at)hel.fi
Puh. 040 704 6818 (soita tai tekstaa arkisin klo 9–15)


Lue lisää
Ohjaamo Helsinki 
 

JAA