Suoraan sisältöön
A A A
Eteläiseen Myllypuroon vesitornin alueelle ja liikuntapuiston tuntumaan on rakennettu tiivis, kylämäinen kaupunginosa puutaloista. Kuva: Sofie Jokinen

Myllypuro onnistunut esimerkki kaupunginosan uudistumisesta

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Myllypuro on saanut nauttia asukasmäärän kasvusta. Myllypuron kehittyminen asuntokannaltaan monipuoliseksi ja palveluiltaan kattavaksi kaupunginosaksi on ollut johdonmukaisen työn tulosta.

”Täydennysrakentamisella on saatu monipuolistettua asuntokantaa, ja lisättyä perheitä houkuttelevia vaihtoehtoja. Tästä Puu-Myllypuro on hyvänä esimerkkinä, joka myös puurakentamisensa vuoksi laajentaa mielikuvaa Myllypurosta”, sanoo Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Ennusteen mukaan Myllypuron väestö kasvaa noin neljänneksellä seuraavan kymmenen vuoden aikana eli nykyisestä noin 11 000 asukkaasta noin 14 500 asukkaaseen vuoden 2026 loppuun mennessä.

Vuosina 2018 ja 2019 valmistuva Metropolia ammattikorkeakoulun Myllypuron kampus tuo mukanaan lisäksi 6 000 opiskelijaa. Metropolian kampuksen yhteyteen tullaan tekemään kansainvälisesti kiinnostava rakennusalan kampus, jossa koulutetaan ammattikorkeakoulutason ja toisen asteen ammattilaisia.

”Toivomme tietysti, että kampus vaikuttaisi suotuisasti laajemminkin alueen elinkeinoihin ja yksityisten investointeihin”, Sinnemäki jatkaa.

Esimerkiksi Verkkokauppa.com on jättänyt kaupungille suunnitteluvarauksen uutta liikerakennusta varten. Uusi liikekeskus voisi sijoittua Myllypurossa aivan Kehä I:n ja metroaseman tuntumaan.

Myllypurossa on palveluita, joita tullaan käyttämään myös muualta. Liikuntamylly ja muut urheiluhallit ja -kentät palvelevat kaikkia kaupunkilaisia. Muutama vuosi sitten kokonaan uudeksi rakennettu ostari sekä uusi terveyskeskus palvelevat naapurikaupunginosienkin asukkaita.

Kaupunginosien tasavertaisuus ja hyvinvointi myös strategiassa

Helsinki on sitoutunut mahdollistamaan kaupunginosien tasavertaisuuden ja hyvinvoinnin.

”Tavoitteenamme on, että Helsinki on kaupunki, jossa kaikki kaupunginosat ovat eläviä ja viihtyisiä, ja että asukkaat tuntevat kaupunginosansa omakseen. Helsinki satsaa ihmisiin, palveluihin ja kaupunginosien kehittämiseen tasapuolisesti eri puolilla kaupunkia. Strategian mukaisesti Helsingin kaikissa kaupunginosissa on edellytykset hyvälle arjelle, toimivalle liikenteelle, monipuolisille lähipalveluille ja elinkeinoille”, Sinnemäki kertoo.

Apulaispormestari Anni Sinnemäki puhuu Myllypuro-päivässä lauantaina 23. syyskuuta. 51. kertaa järjestettävän Myllypuro-päivän toteuttavat yhteistyössä Myllypuro-seura, Helsingin kaupunki, Metropolia-amk, Sodexo, Citycon sekä myllypurolaiset järjestöt ja yhteisöt.

Myllypuro-päivän tapahtumatiedot Facebookissa

Myllypuron väestönkasvu


JAA