Anna ideasi miten Helsingistä tehdään maailman toimivin. Kuvassa mökki rannalla.

Maailmantoimivinkaupunki.fi kerää toimivamman Helsingin ideat

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori avasi viime vuoden puolella verkkopalvelun, jonka kautta kuka tahansa voi jättää ideoita toimivamman Helsingin kehittämiseksi. Haussa on konkreettisia ehdotuksia, miten kaupunki toimisi palveluhenkisemmin, kestävämmin ja luovemmin. Ideoita voi jättää vielä sunnuntaihin 31.3. asti.

Helsinki tarvitsee parhaat ideat kehittyäkseen maailman toimivimmaksi kaupungiksi ja palvellakseen asukkaitaan paremmin. Selkeitä tavoitteita tämän päämäärän saavuttamiseksi on jo monta: englanninkielisen koulutuksen ja varhaiskasvatuksen paikkamäärä kaksinkertaistetaan, sähköisiin palveluihin panostetaan entistä vahvemmin ja lupakäytäntöjä kevennetään siten, että esimerkiksi tapahtumien järjestäminen helpottuu.

Vielä tarvitaan lisää ideoita, joita voi jättää kahdeksan eri teeman alle. Teemat ovat palveluhenkisempi, kestävämpi, luovempi, liikkuvampi, kansainvälisempi, hauskempi, älykkäämpi ja siistimpi Helsinki. Palveluun jätettyjä ehdotuksia on mahdollista myös kommentoida.

Palvelu on avoinna maaliskuun loppuun osoitteessa www.maailmantoimivinkaupunki.fi.




JAA