Valtuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs.

Kaupunginvaltuustossa annetaan info koronavirustilanteesta

Helsingin kaupunginvaltuuston kokous järjestetään tänään keskiviikkona 25. maaliskuuta erityisjärjestelyin. Kokouksen alkuun merkityn kyselytunnin sijaan annetaan info koronatilanteesta.

Esityslistalla on hallintosäännön muuttaminen. Muutos koskee muun muassa mahdollisuutta järjestää sähköisiä kokouksia toimielintyöskentelyssä tilanteissa, joissa tulee välttää kokoontumista laajemmalla joukolla.

Lisäksi kokouksessa käsitellään osallistumista Suomi-Rata Oy:n ja Turun Tunnin Juna Oy:n omistamiseen ja rahoittamiseen sekä asemakaavamuutoksia Hakaniemenrannassa, Hernesaaressa, Etu-Töölössä, Lauttasaaressa, Puotilassa ja Laajasalossa.

Kello 18 alkavaa kokousta voi seurata suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalla. Kokouksen voi katsoa myös myöhemmin tallenteena Helsinki-kanavalla. Yleisölehteri on toistaiseksi suljettu.

Valtuuston päätöksiä voi seurata Helsinki-kanavan lähetysnäkymän alta. Päätöksistä kerrotaan lisäksi kokouksen päätyttyä kaupunginvaltuuston päätöstiedotteessa.

Kokouksessa käsiteltäviin asioihin voi tutustua esityslistasta. Taustatietoa saa haettua Päätökset-palvelusta.

Keskustelua käydään Twitterin puolella asiasanalla #helvaltuusto.

Lisää aiheesta

Kaupunginvaltuuston koko esityslista 25.3.2020
Helsinki-kanava

Kuva: Pertti Nisonen

JAA