Palmia kuvituskuva

Helsingin kaupunki ilmoittaa Palmia Oy:n ja/tai sen liiketoimintojen myyntivaiheen käynnistymisestä

Helsingin kaupunki käynnistää Palmia Oy:n myynnin. Myyminen koskee koko Palmiaa ja sen liiketoimintoja tai osaa liiketoiminnoista.

Helsingin kaupunki päätti 24. tammikuuta, että kaupungin kokonaan omistaman Palmian myyntiä selvitetään. Palmian hallituksen toteuttama myyntiselvitys on edennyt myyntivaiheeseen, joka alkaa 11. toukokuuta.

Palmian toiminta koostuu neljästä eri liiketoiminta-alueesta, jotka ovat kiinteistöpalvelut, ravintola- ja ruokapalvelut, siivous- ja toimitilapalvelut sekä turvallisuuspalvelut.

Yhtiö toimii Suomessa 12 paikkakunnalla ja sillä on noin 2 400 työntekijää. Palmian asiakkaina on muun muassa kaupunkeja, kuntia, sote-toimijoita ja suuria yrityksiä. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2021 noin 104 miljoonaa euroa.

Myyntivaiheessa tarjouksia voi tehdä vaihtoehtoisesti joko koko yhtiöstä tai sen yhdestä tai useammasta liiketoiminta-alueesta. Saatuja tarjouksia arvioidaan sen perusteella, mikä on Helsingin kaupunkikonsernin kannalta taloudellisesti paras ratkaisu. Arvioinnissa huomioidaan saadun tarjouksen mukaisen kauppahinnan lisäksi mm. useampaan transaktioon liittyvät kustannukset.

Myyntivaiheen suunniteltu eteneminen huomioon ottaen yhteydenotot myyntiprosessiin osallistumiseksi tulee tehdä viimeistään 13.6.2022.

Palmian myyntivaiheen neuvonantajana toimii Nordhaven Corporate Finance Oy. Tarkempia tietoja myyntiprosessista ja siihen osallistumisesta saa olemalla yhteydessä:
palmia @ nordhaven.com / Karoliina Myllykangas, puhelin: +358 40 707 9508.

Lisätietoja Palmiasta:

www.palmia.fi
www.palmia.fi/fi/yritys/vuosikatsaus-2021