Katariinankadun jouluvalot viime vuodelta. Kuva: Jussi Hellsten.

Jouluinen Helsinki kutsuu nauttimaan

Pimeä vuodenaika ja viileät lämpötilat antavat mahdollisuuden tutustua Helsingin levolliseen ja tyyneen puoleen. Maailman kimaltavien joulukaupunkien joukossa Suomen pääkaupunki on kuin urbaani retriitti, joka antaa energiaa ja mahdollisuuden rauhoittua saunan, luonnon sekä uusien ja vanhojen perinteiden äärelle.

Helsingin Aleksanterinkatu sai juhlavalaistuksensa tänä vuonna 71. kertaa, kun perinteiset joulukadun avajaiset ilahduttivat kaupunkilaisia ja vierailijoita sunnuntaina 24.11.

Pikkuisten joulu kaupunginmuseossa ja joulusuunnistusta

Joulukausi aloitetaan Helsingin kaupunginmuseolla tuttuun tapaan koko perheen voimin! Jouluperinteet tulevat tutuiksi myös perheen pienimmille museossa yhdessä puuhaillen. Tapahtumaan on vapaa pääsy. 

Joulupukin apuritontut ovat kadonneet! Leikkimielisessä joulusuunnistuksessa saa etsiäPikkuisten joulu tonttujen jälkiä Lasten kaupungissa 1.12.2019 - 6.1.2020. Joulusuunnistus aloitetaan kaupunginmuseon aulan infotiskiltä. Aika: 1.12.2019 - 6.1.2020 (ma – pe 11 – 19, la – su 11 – 17)

Joulusuunnistus

Uusixin joulu-pop-up -kauppa

Uusix-verstailla on pop-up-kauppa Hietalahden kauppahallissa 2.-23.12. Pop-upissa on myynnissä sekä jänniä uutuuksia että vanhoja tuttuja suosikkeja Uusixin kierrätysdesign-valikoimasta. Kauppa on avoinna maanantaista lauantaihin klo 10-18.

Uusixin joulukauppa

Tuomaan markkinat 6.-22. joulukuuta

Tuomaan markkinat on Helsingin suurin, vanhin ja kaunein ulkoilmassa järjestettävä joulutori Senaatintorilla. Markkinat on avoinna 6.–22. joulukuuta. Torilla järjestetään avajaispäivänä ja viikonloppuisin jouluista ohjelmaa, johon on vapaa pääsy. 

Markkinoilla panostetaan herkullisiin ruokakokemuksiin, persoonallisiin ja laadukkaisiin lahjoihin sekä kauniiseen ja kiireettömään joulun tunnelmaan. Markkinoiden sydämenä toimii karuselli sekä anniskeluoikeudellinen ruokapiha, joka kutsuu viihtymään ja maistelemaan joulun makuja.

Tuomaan Markkinat Senaatintorilla 6.–22.12.2019
Ti–Pe 11–20 ja La–Su 10–20
Ma suljettu

Luciajuhla ja -kulkue 

Lucia-neito tuo kynttilöillään 13.12. valoa pimeyteen. Uusi Lucia kruunataan Tuomiokirkossa klo 17, jonka jälkeen perinteinen Lucia-kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta klo 18.

Joulupolut

Vuosaaren joulupolku järjestetään 30. marraskuuta ja Herttoniemen kartanon 7. joulukuuta. Seurasaaren Joulupolku 15.12. on lapsiperheille järjestettävä ilmaistapahtuma, joka tarjoaa kävijöilleen kurkistuksia satuun ja vanhanajan joulunviettoon.

Kurren talviturkin arvoitus Korkeasaaressa ja linnoitustontun reitti Suomenlinnassa

Lähde Kurre-oravan kanssa Korkeasaareen selvittämään talviturkin arvoitusta! Tarina johdattaa Kurren jäljissä talviselle kierrokselle ympäri eläintarhan. Reitti on merkitty tarinaan karttanumeroin. Selaa tarinaa mobiililaitteella tai tulosta se itsellesi.

Lähde seuraamaan Linnoitustontun reittiä Suomenlinnassa – nouda omatoimisen tehtäväpolun kartta Rantakasarmin matkailuneuvonnasta!

Talvipuutarha joulu

Joulun aikaan, aina loppiaiseen asti, Talvipuutarhan perinteiset ja lystikkäät tonttuhahmot kurkistelevat kävijöitä. Puutarhaa koristavat tällöin myös joulun kukat kuten joulutähdet, amaryllikset, hyasintit ja atsaleat, sekä yksittäisenä helmenä Talvipuutarhan vanha kamelia.

Talvipuutarha

Poimintoja tapahtumista

Liikenne

Lisää aiheesta

JAA