Heti IHH:n aulan sähköinen näyttö näyttää, kuinka kattavat viranomaispalvelut ovat saman katon alla. (Kuva: Ilkka Ranta-aho)

Ulkomaalaisia palkkaavat työnantajat: International House Helsinki on parasta mahdollista palvelua

– Tämä on luksusta! Ulkomailta tulevaa ihmistä palvellaan niin, että hän saa hoidettua kerralla asiansa kuntoon. Tätä paremmin viranomaisbyrokratia ei voisi enää joustaa.

Näin ylistää International House Helsingin (IHH) toimintaa Barona IT:n Arja Martikainen. Hän oli mukana juhlistamassa viime viikolla IHH:n uusia tiloja Sörnäisten Lintulahdenkujalla.

Kuva: Ilkka Ranta-aho

Apulaispormestari Pia Pakarinen hehkuttaa IHH:ta ja sen uusia tiloja. 

International House Helsinki tarjoaa valtaosan maahanmuuttajien neuvonta- ja viranomaispalveluista saman katon alla. Lisäksi se palvelee yrityksiä ja työnantajia ulkomaisen työvoiman kysymyksissä.

Martikaisella on mielessään tuore esimerkki Suomeen Filippiineiltä tulleesta työntekijästä, jolla oli mennyt reilut pari tuntia saada kaikki tarvittavat viranomaisasiat hoidetuksi.

– Hän kertoi, että hänen omassa kotimaassaan vastaavaan olisi kulunut kaksi viikkoa.

Martikainen muistaa vielä aiemmasta työstään, kuinka hän merkitsi ulkomailta tulleille Helsingin karttaan, missä kaikkialla heidän tulee käydä ja missä järjestyksessä. Kierroksesta tuli pitkä.

IHH:n faneja on myös Rasmus Roiha, Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja. Hän summaa oman toimialansa tilannetta: Alan yrityksillä on valtava tarve saada ulkomaalta osaajia, koska Suomessa heitä ei ole tarpeeksi. Jotta osaajia päästään palkkaamaan ja saadaan heidät perheineen pysymään täällä, tarvitaan sujuvia palveluja.

– Toimiala kasvaa vuodessa 9 prosentin vauhtia, ja sen liikevaihto on noin 15 miljardia euroa. Osaajia tarvitaan vuodessa lisää 15 000–16 000 hengen verran, Roiha luetteli.

Työvoimapulaa poteville yrityksille on äärimmäisen tärkeää, että tulijoiden asiat saadaan hoidettua sujuvasti ja nopeasti.

– Oli valtavan hienoa kuulla, että maahanmuuttovirasto tuli mukaan IHH:hon.

Tieto on ollut mieluinen monelle muullekin. Roiha kertoo esimerkkinä, kuinka hän oli aiemmin jutellut Supercellin relokaatioasiantuntijan Melanie Dowerin kanssa. Dower oli ylistänyt IHH:n toimintaa maasta taivaaseen mutta myös hän oli ehtinyt kaivata sujuvaan yhteistyöhön mukaan Maahanmuuttovirastoa.

Kuva: Ilkka Ranta-aho

Rasmus Roiha muistuttaa, että it-osaajista on jatkuva pula. Suomalaisia ei ole tarpeeksi, tarvitsemme maahanmuuttoa.

Ajan ja rahan säästöä

Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja, huomauttaa, että palvelujen sujuvoittamisen lisäksi IHH:n toiminta tekee viranomaisten työtä läpinäkyväksi ja vuorovaikutteiseksi.

Helsingin seudun kauppakamari on yksi IHH:n toimijiosta.

– Suomen houkuttelevuuden valtti on, että meidät tunnetaan kilpailijamaita sujuvimmista maahan asettautumispalveluista.

Tällainen yhteistyö tehostaa myös julkisten varojen käyttöä, kun esimerkiksi tulkkauspalveluja voidaan käyttää tehokkaasti hyväksi.

Kuva: Ilkka Ranta-aho

Kauppakamarin Markku Lahtinen ja Barona IT:n Arja Martikainen tietävät, että IHH:n toiminta on tullut yritysten todelliseen tarpeeseen.

Yli 8 000 asiakasta kuukausittain

Kuinka hyvin tieto IHH:sta on levinnyt? Osaavatko ihmiset tulla tänne?

– Meidät on löydetty erittäin hyvin. Asiakasmäärä on kasvanut nopeasti, ja kuukausittain meillä käy 7 000–9 000 ihmistä, kertoo johtava asiantuntija Elina Nurmi Helsingin kaupunginkansliasta.

Kaikkein suurimmat asiakasryhmät ovat ulkomaalaiset työntekijät ja perheenjäsenet. Heillä on heti Suomeen tulon jälkeen joukko asioita hoidettavina: heidän on esimerkiksi rekisteröidyttävä ja hankittava suomalainen henkilötunnus. Työntekijän verotusta varten on saatava verokortti ja veronumero. Myös eläketurva-asiat on hyvä saada heti alusta alkaen kuntoon.
Kun perhe on mukana, selvitetään lukuisia perheen asettautumisen asioita: miten lasten päivähoito järjestyy tai mikä olisi lasten koulu. Osa tarvitsee Kelan ja työhallinnon palveluja.

Uudelle alueelle asettautumiseen kuuluu lukuisia isoja elämän asioita, ja niitä ratkotaan IHH:ssa päivittäin.

IHH:n tarpeellisuus huomattiin pian. Uudenlainen toimintamalli aloitti pilottina joulukuussa 2017, mutta se vakinaistettiin pian. Parin vuoden aikana on jo ehditty laajentaa palvelutarjontaa.

– Palveluja on tarkoitus kehittää edelleen, jotta alueelle saapuvien uusien kansainvälisten asukkaiden ja perheiden asettautuminen ja työhön ja koulutukseen ohjautuminen olisi jatkossa vieläkin helpompaa ja tehokkaampaa.

Yksi viranomainen ei voi vastata maahantulijoiden kaikkiin palvelujen tarpeisiin, joten IHH:n toimintaan haluttiin jo alun perin kattavasti eri toimijoita. Nykyään mukana on seitsemän eri viranomaisorganisaatiota sekä SAK, Helsingin seudun kauppakamari ja Eläketurvakeskus.

– Ulkomailta Suomeen tulevan ei tarvitse itse tietää, mitä asioita hänen pitää hoitaa ja missä järjestyksessä. Asioiden sujuvuuden takia tällainen palvelu on tärkeä.

Kuva: Ilkka Ranta-aho

IHH:n Elina Nurmi kertoo, että IHH:n palveluja on tarkoitus laajentaa edelleen, jotta Suomeen asettautuminen käy yhä sujuvammin.

Käyntikortti ulkomailta tuleville

Viranomaisasiointi on tullut kätevämmäksi sähköisten palveluiden yleistyttyä, mutta ulkomailta Suomeen saapuvan on vielä monien asioiden hoitamiseksi asioitava henkilökohtaisesti palvelupisteessä.

IHH:n muutto Lintulahdenkujalle tarkoittaa käytännössä yhä tiiviimpää viranomaisyhteistyötä, sillä nyt kaikki palvelut ovat fyysisesti yhdessä paikassa. Lisäksi Väestörekisterikeskus on naapurissa. Se yhdistyy ensi vuoden alussa maistraatteihin, ja nimi muuttuu samalla Digi- ja väestötietovirastoksi.

Uusissa tiloissa on voitu aiempaa paremmin suunnitella IHH:n ilmettä ja brändäystä. Tarkoitus on, että toimitila itsessään tukee miellyttävää palvelukokemusta maahanmuuton alkuvaiheessa.

– Tilat ovat kuin käyntikortti, ulkomaalaisten ensimmäinen kontakti pääkaupunkiseudulle.

Kuva: Ilkka Ranta-aho

Hassan Hilowle ohjaa IHH:n vieraita eteenpäin oikeaan pisteeseen.

Nyt lobataan IHH:ta!

Apulaispormestari Pia Pakarisen mielestä IHH:n konsepti kelpaisi malliksi monelle muullekin.

– Konsepti on paitsi ainutlaatuinen, myös nerokkaan yksinkertainen. Eikö ole hassua, miten siiloissa eri viranomaiset elävät? Eikö tätä pitäisi levittää lähes kaikkiin palveluihin, Pakarinen ehdottaa.

Myös hän korostaa ulkomaalaisten osaajien suurta tarvetta. Hän muistelee, kuinka hänen aiemmassa työssään Helsingin seudun kauppakamarissa laskettiin, että työvoimasta puuttuu vuosittain 6 000 ihmistä.

Hän toivoo, että kaikki tahot tekevät parhaansa, jotta Suomeen tulijat pääsevät sujuvasti eteenpäin. Helsingin kaupunki esimerkiksi kehittää englanninkielisiä palvelujaan sekä kaksinkertaistaa englanninkielisten koulupaikkojen määrän. Kaikkien tehtävä on myös lobata IHH:n hienoja palveluja!

Kuva: Ilkka Ranta-aho

Apulaispormestari Pia Pakarinen ja Ilkka Haahtela, kaupungin maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö, ovat kuulleet IHH:sta erinomaista palautetta. Haahtela kertoo, että viranomaiset haastetaan toimimaan uudella tavalla, kun asiakas on korostetusti keskiössä. Viestinnän ja vuoropuhelun on oltava jatkuvaa.

Naapurin eli tulevan Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari kertoo, että uuden viraston yhtenä tarkoituksena on tehdä viranomaispalveluja yhä enemmän yhteistyössä sekä välttää päällekkäisyyksiä. Palvelutuotannon tehostamisessa digitaalisuus on keskeistä, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki muuttuisi sähköiseksi.

– On hienoa, että silloin kun tarvitaan kasvokkaista asiointia, kaikki tarvittavat palvelut ovat yhdessä paikassa.

Viskari oli kuullut, kuinka virolaiset ovat käyneet ottamassa IHH:sta mallia ja työstävät samanlaista palvelua itselleen.

– Meidän pitää mainostaa toimintaamme kansainvälisesti, ettei käy niin, että kansainväliset vierailijat menevätkin kohta Viroon ihmettelemään innovatiivista viranomaisten yhteistoimintaa.

Hän kertoo, että kansainvälisille yleisöille esiintyessään hän vaikka keksimällä keksii aasinsillan päästä mainostamaan meikäläistä asioiden ja arjen toimivuutta.

Kuva: Ilkka Ranta-aho

Janne Viskari pohtii, ettemme osaa mainostaa omia hienoja palvelujamme maailmalla. Hän itse kertoo kansainvälisille yleisöille, kuinka sujuvasti asiat meillä hoituvat.

International House Helsingissä mukana:

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit
Uudenmaan maistraatti
Verohallinto
Kela
Maahanmuuttovirasto
Uudenmaan TE-toimisto
Eläketurvakeskus
SAK
Helsingin seudun kauppakamari
Palvelua koordinoi Helsingin kaupunki

Lisätietoja

International House Helsinki


Teksti: Kirsi Riipinen
Kuvat: Ilkka Ranta-aho


JAA