Helsingin osasto viime vuoden Slush-tapahtumassa Messukeskuksessa. Kuva: Veeti Hautanen

Helsinkiläiset startupit optimistisia koronasta huolimatta – “Yhteisön tuki korostuu kriisissä”

Helsinkiläiset startupit ovat selvinneet koronakriisistä tähän mennessä ennakoitua paremmin. Kansainvälisen toimintaympäristön epävakaudesta huolimatta tilanne Helsingin startup-yhteisössä on onnistuttu kääntämään eduksi, ja osa yrityksistä on rekrytoinut jopa lisää työvoimaa.

Helsinki on onnistunut luomaan vakautta paikallisten startup-yritysten ympärille kuluneen vuoden epätavallisuudesta huolimatta. Helsingin kaupungin ja Slushin yhteistyössä teettämän tutkimuksen mukaan helsinkiläisillä startupeilla menee tällä hetkellä odotettua paremmin.

Helsinkiläiset startupit suhtautuvat tulevaisuuteen optimistisesti. Vaikka koronan vaikutukset näkyvät taloustilanteessa esimerkiksi startupien rahoituksen riittävyyden lyhenemisenä, ovat koronakriisin haitat liiketoiminnalle olleet pelättyä vähäisemmät. Keväällä 57 prosenttia helsinkiläisten startupien perustajista odotti koronakriisin vaikuttavan negatiivisesti liiketoimintaansa. Lokakuussa kysyttäessä kuitenkin 80 prosenttia oli pystynyt välttämään irtisanomiset, ja 40 prosenttia suhtautuu nyt optimistisemmin pääoman saatavuuteen kuin kuusi kuukautta sitten.

“Helsinkiin on muodostunut viime vuosina aivan ainutlaatuinen startup-keskittymä, joka vertautuu nykyään Euroopan merkittävimpiin klustereihin. On hienoa todeta konkreettisesti, että startup-skenessämme on voimaa, joka kantaa myös vaikeiden aikojen yli”, Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

Tutkimuksen mukaan pääomasijoittajat ovat koronakriisin myötä ryhtyneet sijoittamaan aiempaa enemmän heillä sijoitusportfoliossa jo oleviin yrityksiin, ja uusiin yrityksiin sijoittaminen on laskenut hieman.

”Suomessa, ja etenkin pääkaupunkiseudulla, on nyt nähtävissä samanlaisia suuria rahoituskierroksia kuten muualla maailmassa. Helsingistä on tulossa yhä kiinnostavampi kohde kaltaisillemme kansainvälisille sijoittajille täältä löydettävien kykyjen, laajenevan ekosysteemin, kasvuvaiheessa olevien teknologiayritysten lisääntymisen sekä yhä useampien paikallisten pääomasijoittajien vuoksi”, toteaa NGP Capitalin partneri Bo Ilsoe.

Lisäksi tutkimuksen perusteella Helsingin startupeilla on eurooppalaista keskiarvoa useammin yhteiskunnallinen missio.

Paikallisen verkoston tuki kriisissä korvaamaton

Tutkimuksen helsinkiläisyritykset ovat selvinneet kuluneesta vuodesta minimaalisilla henkilöstövähennyksillä tai ovat jopa pystyneet rekrytoimaan lisää, mikä osoittaa hyvää valmistautumista kriisiin ja selviytymiskykyä. Useat tutkimukseen osallistuneet yritykset nostavat merkittäväksi selviytymistekijäksi startup-yrittäjien keskinäisen verkoston. Sen kautta saatu vertaistuki, neuvonta ja konkreettinen apu kriisin keskellä ovat auttaneet ahtaalla olevia yrityksiä.

Myös yritysten saamat alennukset toimitilavuokriin saavat kiitosta. Helsingin kaupunki tarjosi keväällä yritysvuokralaisilleen selviä helpotuksia tilavuokriin. Samoin toimivat myös useat yksityiset vuokranantajat.

"Pandemia on osoittanut, että Helsinki on maailman parhaita paikkoja olla yrittäjä tällä hetkellä. Positiivista on myös, miten Helsinki on pyrkinyt joustavasti auttamaan startupeja poikkeusoloissa. Entisestään kunnianhimoa nostamalla ja yhteistyöllä Helsingillä on mahdollisuus vakiinnuttaa asemansa globaalina startup-hubina ja osaajakeskittymänä. Työtä on kuitenkin vielä paljon edessä ja nyt ei ole aika painaa jarrua", Slushin toimitusjohtaja Miika Huttunen toteaa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin COVID-19-pandemian vaikutuksia startup-yrityksiin. Lisäksi tarkasteltiin Helsinkiä startup-keskittymänä. Tutkimukseen kuuluvaan kyselyyn vastasi lokakuun 2020 aikana 293 startup-yrityksen perustajaa Suomesta ja eri puolilta Eurooppaa. Analyysia varten kyselyn tuloksiin yhdisteltiin dataa Slushilta vuosilta 2014–2020 ja NGP Capitalin Q-tekoälyalustalta.

Helsingin ja Slushin startup-tutkimus