Suoraan sisältöön
A A A

Helsinki on asiantuntijoiden kaupunki

Helsingin työpaikkojen ammattirakenteelle on ominaista erityisasiantuntija- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevien korkea osuus. Heitä on noin puolet kaikista Helsingin työpaikoista. Lukumääräisesti pääkaupungin suurimpia työllistäjiä ovat kuitenkin palvelualat, joiden asiakaskunta koostuu pääasiassa oman alueen asukkaista ja kaupungissa työssäkäyvistä. Helsingin erikoisuus muuhun Suomeen verrattuna ovat pitkälle erikoistuneet palvelualat, jotka useasti liittyvät informaatiosektoriin. Näitä aloja ovat elokuva- ja tv-toiminta, kustannustoiminta, tietojenkäsittelyalat, mainonta sekä tutkimus ja kehittäminen. Elinkeinoelämän kehityksen ja tehokkuuden kannalta tärkeät rahoitustoiminnan, laki- ja laskentatoimen sekä liikkeenjohdon konsultointipalveluja tarjoavien alojen työpaikat ovat myös voimakkaasti keskittyneet Helsinkiin.

Tuoreessa Ammattilaisten Helsinki -tilastojulkaisussa tarkastellaan Helsingin työllisen työvoiman ja Helsingissä sijaitsevien työpaikkojen ammattirakennetta sekä ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten asemaa työmarkkinoilla. Tietojen lähteenä käytetään Tilastokeskuksen ammattitilastotietoa. Tuoreimmat tiedot ovat vuoden 2014 lopusta.

Yrittäjien määrä kasvoi neljässä vuodessa 14 prosentilla

Helsinkiläisten työllisten määrä kasvoi vuodesta 2010 vuoteen 2014 vain reilulla prosentilla. Ammattirakenteen kehityksessä löytyi neljän vuoden vertailussa yllättävän suuria eroja. Suurista ammattiryhmistä vain korkeimmin koulutettujen ryhmät eli johtajien ja erityisasiantuntijoiden määrät kasvoivat. Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöiden määrä aleni sen sijaan lähes viidenneksellä. Myös prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden määrä pieneni lähes kymmenellä prosentilla.

Helsinkiläisten yrittäjien määrä kasvoi 14 prosentilla ajanjaksolla 2010–2014. Vaikka yrittäjyys on yleisempää ikääntyneemmillä, helsinkiläisten yrittäjien joukko nuorentui. Suhteellisesti eniten lisääntyi 30–34-vuotiaiden yrittäjien määrä: yli viidenneksen. Joka neljäs yrittäjä kuuluu erityisasiantuntijoiden ammattiryhmään. Palvelu- ja myyntityöntekijöitä yrittäjistä on 17 prosenttia. Asiantuntija-ammateissa toimii 15 prosenttia yrittäjistä. Vain 13 prosenttia yrittäjistä on ammatiltaan johtajia. Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmään kuuluu yhdeksän prosenttia yrittäjistä. Prosessi- ja kuljetustyöntekijöitä on yrittäjistä neljä prosenttia ja heistä suurin osa on kuljetusalalla.

Ulkomaalaistaustaisella työvoimalla on suuri merkitys Helsingin työmarkkinoilla

Helsingin ulkomaalaistaustainen työvoima kasvaa jatkuvasti, ja vuonna 2015 Helsingissä asui lähes 33 000 ulkomaalaistaustaista työllistä. Vuosina 2004–2015 Helsingin työllisen työvoiman kasvu tuli lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisten työllisten määrä kasvusta.  Toisen polven ulkomaalaistaustaisten määrä kasvaa Helsingissä huomattavaa vauhtia. Tämä väestö on pääosin vielä nuorta. Kun koululaiset ja opiskelijat siirtyvät vähitellen työelämään, tulee Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten työvoima kasvamaan Helsingissä huomattavasti.

Ulkomaalaistaustaisten työllisten osuus kaikista helsinkiläisistä työllisistä kasvoi vuoden 2004 viidestä prosentista 11 prosenttiin vuonna 2015. Jo nyt löytyy ammatteja, joissa ulkomaalaistaustaisen työvoiman osuus lähentelee 50 prosenttia. Suurin ulkomaalaistaustaisen työvoiman osuus on ammattiryhmässä muut työntekijät. Tässä ammattiryhmässä suuria alaryhmiä ovat siivoojat, varastotyöntekijät ja avustavat keittiötyöntekijät.

Vuonna 2014 lähes joka kolmas helsinkiläinen työllinen muiden työntekijöiden ammattiryhmässä oli ulkomaalaistaustainen. Prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden ammattiryhmässä lähes joka viides työllinen oli ulkomaalaistaustainen. Erityisesti Helsingissä asuvista linja-autonkuljettajista ulkomaalaistaustaisten osuus oli suuri, noin 45 prosenttia. Myös miltei joka viides helsinkiläinen rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijä oli ulkomaalaistaustainen vuonna 2014.  Todellisuudessa Helsingin rakennustyömailla osuus on tätäkin paljon suurempi, sillä tähän tarkasteluun sisältyvät vain väestötietojärjestelmään rekisteröityneet henkilöt. Rakennusalalla työskentelee runsaasti ulkomaista lyhytaikaista työvoimaa, joiden kotikunta on esimerkiksi Virossa.

Lisätietoja:

yliaktuaari Minna Salorinne, puh. 09 310 36412, e-mail: minna.salorinne(at)hel.fi
tutkija Anu Henriksson, puh. 09 310 36520, e-mail: anu.henriksson(at)hel.fi

Julkaisu:

Anu Henriksson & Juho Peltonen & Minna Salorinne: Ammattilaisten Helsinki, Helsingin kaupunginkanslian tilastoja 2017:19, pdf-julkaisu.

JAA