Kongressikaupunki Helsinki. (Kuva: Leo Johnson)

Helsinki nousi Pohjoismaiden suosituimmaksi kongressikaupungiksi

Ennätysmäärä kongresseja valitsi Helsingin tapahtumapaikakseen vuonna 2018. Tällä viikolla julkaistusta UIA:n (Union of International Associations) tilastoista selviää, että Helsinki on suosituin pohjoismainen kaupunki kongressien järjestämiselle.

Helsinki nousi kokonaistilastoissa sijalle 14. jättäen taakseen muun muassa Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon. Helsingissä järjestettiin viime vuonna 329 kansainvälistä järjestökongressia. Työperäinen matkailu muodostaa noin puolet Helsingin matkailusta, ja vuonna 2018 rekisteröitiin yhteensä 4,17 miljoonaa yöpymistä Helsingissä.

Helsinki tunnetaan luotettavana ja toimivana kongressikaupunkina. Helsingin etuina ovat sujuvat palvelut sekä yhteistyö paikallisten tapahtuma-alan toimijoiden kanssa. ”Tämä on tiiviin yhteistyön tulos ja hieno saavutus koko alalle. Helsinki on maailman toimivin kaupunki myös kongressijärjestäjälle”, kommentoi Helsinki Marketingin myyntijohtaja Leena Lassila.

Myös vuodesta 2019 on tulossa vilkas. Alkukesästä Helsingissä on järjestetty jo kolme suurta kansainvälistä tapahtumaa: toksikologian ja kemian alan kongressi SETAC Europe (2000 hlöä), kiertotalousfoorumi WCEF (1500) sekä digitaalisen terveydenhuollon kongressi HIMSS & Health 2.0 (3000), mutta kiireisin aika osuu tänä vuonna syksyyn. Esimerkiksi syyskuussa järjestettävään Euroopan suurimpaan kansainväliseen korkeakoulutuksen EAIE-kongressiin odotetaan saapuvan noin 6000 osallistujaa.

Kongressitoimintaa kestävän kehityksen linjoilla

Helsinki on kongressitoimialan edelläkävijä myös kestävän kehityksen saralla. Global Destination Sustainability (GDS) -indeksi mittaa vuosittain kongressi- ja kokouskaupunkeja ympäristötekojen ja sosiaalisen vastuun toimenpiteiden osalta sekä paikallisen Convention Bureaun eli Helsinki Marketingin kongressiyksikön toimintaa sekä palveluntarjoajien sitoutumista kestävyyden näkökulmasta. Tarkoituksena on edistää kongressitoimijoiden tietoisuutta kestävistä ratkaisuista.

Viime vuoden GDS-listauksessa Helsinki oli viidennellä sijalla, vuonna 2017 sijoitus oli kuudes. Vastuullisuus on vahvassa nousussa tapahtumajärjestäjien parissa. ”Tänä vuonna pilotoimme vastuullisen kongressijärjestämisen mallin, joka tarjoaa tapahtuman järjestäjille helposti hyödynnettäviä työkaluja entistä vastuullisemman tapahtuman järjestämiseen”, kertoo Lassila.

Kongressit ovat merkittävä tulonlähde Helsingin matkailuteollisuudelle

Kongressit vahvistavat kaupungin tunnettuutta ja kiinnostavuutta. Helsingin valtteja ovat paitsi luotettava maine, palvelujen korkea taso, toimivat yhteydet ja turvallisuus, myös tutkimuksen korkea taso monella tieteen alalla. Helsingin tavoitteena on houkutella kaupunkiin yhä enemmän kansainvälisiä kongresseja, yrityskokouksia ja -tapahtumia. Helsingin asema huippuosaamisen keskuksena tukee tätä tavoitetta.

Merkittävien tapahtumien saaminen kaupunkiin vaatii pitkäjänteistä työtä, mutta niiden tulovaikutus on merkittävä. Tavanomainen kongressivieras jättää Helsinkiin arviolta jopa viisi kertaa enemmän tuloja kuin matkailija keskimäärin. Kongressivieras myös viipyy kaupungissa pidempään ja moni vierailija harkitsee Helsinkiä lomakohteeksi kongressin jälkeen.

Helsingin kiinnostavuutta kongressikaupunkina lisää myös kaivattu majoituskapasiteetin kasvu. Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä noin 19 000 huonetta ja tiedossa on, että tulevina vuosina lisäystä on tulossa ainakin 5000 huonetta. ”Vaikka majoituskapasiteettimme on muita pohjoismaisia pääkaupunkeja huomattavasti pienempi, olemme tästä huolimatta Pohjoismaiden ykkönen”, iloitsee Lassila.


JAA