Nainen katsoo Helsinki-kanavaa.

Helsinki-kanavan ulkoasu uudistui – suorien lähetysten katselu kovassa kasvussa

Helsingin kaupungin oman videopalvelun Helsinki-kanavan ulkoasu uudistui 17. marraskuuta. Keskeisin uudistus liittyy palvelun käytettävyyteen. Sivuston rakenne on selkeämpi, ja katsojan on helpompi löytää häntä itseään kiinnostavia sisältöjä eri aihepiireistä. Samalla suorat lähetykset nousevat paremmin esille, ja mobiilikäyttö sujuvoituu. Uudistuksen yhteydessä Helsinki-kanavan ohjelmatarjonta laajenee podcasteihin.

Suorien lähetysten katselumäärät lisääntyneet huomattavasti

Helsinki-kanavalla on keskeinen rooli koronaviestinnässä pormestarin infojen ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuuksien myötä, mikä on vaikuttanut katsojamäärien voimakkaaseen kasvuun. Samalla yleisötapahtumien siirtyminen verkkoon on omalta osaltaan lisännyt katsojamääriä. Suorilla lähetyksillä on ollut kuluvana vuonna katselukertoja yhteensä 179 000. Kasvu on ollut huimaa, sillä viime vuoteen verrattuna katsojamäärä on nelinkertaistunut.

Helsinki-kanavan säännöllisiä suoria lähetyksiä ovat muun muassa pormestarin infot, pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudet, kaupunginvaltuuston kokoukset ja Helsingin kaupunginorkesterin konsertit. Runsaasti katsojia keräsivät myös etävapun ohjelmat, etunenässä JVG:n Ikuinen vappu -konsertti. Myös Helsinki-päivän ohjelmat toteutettiin tänä vuonna Helsinki-kanavan kautta.

Kanavalle on tullut monenlaista uutta sisältöä kulttuuriin ja vapaa-aikaan liittyen kuten liikuntavideoita, Suvilahden Tiivistämön suoria lähetyksiä, satutuokioita, näyttelyesittelyitä ja kirjailijavierailuita. Runsaasti katsojia kerännyt video oli myös Jätkäsaaren rakentamisen ensimmäinen vuosikymmen. Tämän lisäksi kanavalla on julkaistu koronatilanteeseen liittyviä ohjevideoita monella eri kielellä.

Tämän viikon tulevia suoria lähetyksiä on muun muassa joulukadun perinteiset avajaiset sunnuntaina 22.11. klo 15.

Tutustu uudistuneeseen Helsinki-kanavaan.