Koronakyltti kirjastossa.

”Vuosi 2020 jää historiankirjoihin poikkeuksellisena vuonna” – Helsingin kaupungin vuosikertomus 2020 on julkaistu

Vaikka koronapandemia hallitsi monia tapahtumia ja kaupungin tekemistä viime vuonna, mahtui Helsingin vuoteen paljon muutakin, kertoo Helsingin kaupungin vuosikertomus 2020.

”Vuosi 2020 jää historiankirjoihin poikkeuksellisena vuonna, jolloin monet aiemmin tehdyt suunnitelmat ja asetetut tavoitteet jäivät toteutumatta. Sen sijaan mennyt vuosi opetti kaupungille paljon ketteryydestä ja joustavuudesta sekä myös ison organisaation kyvystä työskennellä yhteisen tavoitteen eteen vaikeankin kriisin oloissa”, pormestari Jan Vapaavuori kirjoittaa pormestarin katsauksessa.

Vuosikertomuksessa käydään läpi mm. millainen digiharppaus kouluissa otettiin koronapandemian takia, mitkä olivat kasvavan kaupungin vilkkaimpia rakennusalueita ja mitä poikkeusvuosi aiheutti kaupungin kulttuurielämälle. Sosiaali- ja terveystoimialaan koronapandemia vaikutti merkittävästi: esimerkiksi epidemiologisen toiminnan kapasiteettia nostettiin seitsemästä yli 200 työntekijään ja Laaksoon sekä Malmille perustettiin koronaterveysasemat.

Helsingin kaupungin vuosikertomus 2020 on luettavissa täällä.

Kuva: Virpi Peltola